Köyhät ansassa 8
Löytävätkö rikkaat enää mieltänsä tyydyttävää eksotiikkaa suosimistaan kansainvälisistä lomaparatiiseista, joissa kaikki on heidän tarpeitaan varten tuotettu mittatilaustyönä, minuutilleen ajoitettuna ylipalvelemisena ja teeskentelynä. Kaikki ympärillä on aidon alkuperäisyyden ja onnen kalliita väärennöksiä.
Köyhyys ja rikkaus ovat surkeasti epäonnistuneet maailman onnelliseksi tekemisessä. Eivätkä täydellinen järjestys tai normaaliuskaan ole välttämättä tuoneet iloa enempää kuin epäjärjestys tai epänormaaliuskaan.
Saattaa olla, että rikkaan yltäpäältä kyllästetty mieli halajaa kokea turvallisen välimatkan päästä sosiaalista eksotiikkaa, köyhälistökortteleita ja alamaailman hämäräperäisyyttä.
Elokuvaohjaaja Jean Renoirin mukaan rikas haluaisi rakastaa köyhää, kuten hän rakastaa köyhän runoutta, perinteitä, tyttäriä ja kieltä.
Rikasta kiehtoo köyhän ajattelutapa, jota rikas ei pysty täysin määrittelemään. Köyhälistön tapojen outous vetää rikasta puoleensa kärpäspaperin lailla samoin köyhien ilo, koska ilo on jo kauan sitten kaikonnut rikkaiden keskuudesta.
Köyhä puolestaan tarkkailee rikkaiden elämää rikkaiden omistamien medioiden rikkaista kertomien tarinoiden välityksellä.
Mihail Bahtin katsoo, että eurooppalaisen rahvaan ja porvariston tiet erosivat 1800-luvun alussa, kun porvaristo katosi julkiselta näyttämöltä yksityisiin salonkeihin ja kabinetteihin.
Näin poliittiset-, liike-, suku- ja perhesalaisuudet kätkettiin julkisten paikkojen vierailta juorunnälkäisiltä korvilta ja katseilta.
Salonki oli poliittisen ja liike-elämän ilmapuntari, jonne rahvaalta oli auttamattomasti pääsy kielletty, paitsi nöyrältä palvelusväeltä. Salongissa syntyi ja tuhoutui poliitikkojen, liikemiesten, julkisuuden miesten ja kirjailijoiden maine.
Salongissa saivat alkunsa ja romahtivat karriäärit, siellä ratkaistiin suurpolitiikan ja finanssien kohtalot sekä lakiehdotuksen, kirjan, näytelmän, ministerin tai kurtisaani-laulajattaren menestys tai epäonnistuminen.
Bahtin tähdentää, että juuri salongeissa luotiin nykyaikaisen rahaan perustuvan porvarillisen yhteiskunnan hierarkian eri asteet. Aateliston hallitseman feodaalisen yhteiskuntajärjestyksen tilalle salongeissa muotoiltiin elämän uuden määrittäjän ja määrääjän, rahan kaikkivalta.
Salongeissa historialliset ja julkiset asiat punoutuivat yksityisluontoisiin vehkeilyihin ja juonitteluihin kuten yksityiselämän juonittelut poliittisiin ja finanssijuonitteluihin. Valtionsalaisuudet vaihtoivat nokkelasti omistajaa.
Kuitenkaan porvariston ero rahvaasta ei ollut lopullinen. Salongeissa harjoitettu poliittinen ja taloudellinen vehkeily raastoi hermoja aiheuttaen raskasmielisyyttä, melankoliaa.
Rahan ja voitontavoittelun kahleissa yksilö oli vain näennäisesti vapaa. Hän oli liikesalaisuuksien eristämä panttivanki.
Rikkaiden melankolisen alakuloinen katse kääntyi 1800-luvun lopulla kansaan ja sen alkuperäisen aitoon ja turmeltumattomaan kulttuuriin. Ryhdyttiin luomaan kansallisvaltiota ja kansallista pääomaa kutsumalla rahvaskin mukaan talkoisiin.
Nyt rahvaalta veronmaksajina vaaditaan kapitalistiluokkaa palvelevaa kommunismia.
uutiskirje 
