Kun nelisen vuotta sitten etsimme täydellistä taloa maalta, kuuntelin tietoisesti vähintään yhtä paljon tunteita kuin järjen heiveröistä ääntä. Ostopäätökseen vaikutti lopulta yksi asia ylitse muiden: ihanasti kulahtanut vanha tiskipöytäsetti halkolaatikkoineen ja astiakaappeineen.
Järjen heiveröisyys ei loppunut tähän. Hieman tiivistäen ja omaan napaan keskittyen voi todeta, että päädyimme ostamaan kivan keittiönkaapin ympärille rakennetun talon, jotta pääsisin toteuttamaan yhden tietyn unelman. Olin odottanut vuosikausia, että voisin kesäaamuna kaataa kahvin mukiin, avata ulko-oven ja istahtaa yöpuvussa talon rappusille tuijottamaan vihreitä asioita.
Komposti on kuin pyhän kosketus keskellä arkea.
Nyt muutamien vuosien jälkeen tiedän jo paremmin. Ihaninta omakotitalossa asumisessa ei ole ollut kahvin juominen. Vanhat keittiökalusteet ja portaikot ja piha ja järvi ovat mainioita juttuja, mutta jäävät auttamatta kakkoseksi kun niitä vertaa lumoavimpaan kaikista: kompostoimiseen.
Otin vastuun kompostorin hoitamisesta, koska ajattelin oppivani hallitsemaan sen paremmin kuin vaikkapa sirkkelin käytön, ja jotain työnjakoa oli syytä tehdä. Kuvittelin ryhtyväni hoitamaan arkista ja ehkä aika tympeää velvollisuutta, mutta huomasinkin viihtyväni biojätekuningattaren roolissa hetki hetkeltä paremmin.
Jääkaappiin tai kattilanpohjalle unohtuneiden tai tiskipöydän alta löytyvien ja pahimmillaan limaisten tai homeisten sotkujen metamorfoosi kuohkeaksi mullaksi on sanalla sanoen ihme. Tuntuu huimalta olla osallisena prosessissa, jossa lika puhdistuu, ruma muuttuu kauniiksi ja kuolemasta syntyy elämää. Komposti on kuin pyhän kosketus keskellä arkea. Paitsi jos se alkaa haista.
Meillä ei haise – ei vaikka olen viime kesästä lähtien avustanut pyhän kosketusta kissanpissalla. Taloomme muuttaneet eläimet asioivat puupellettivessassa, ja typpipitoinen pellettimössö on kompostin herkkuruokaa. Pistävä pissanhajukin katoaa ennen kuin ehtii kissaa sanoa.
Tänä kesänä muutamme elämän perässä Hämeenlinnan kantakaupunkiin. Joudun siis pian hyvästelemään uudet parhaat ystäväni ja oudon intohimoni kohteet: kompostorin ja tuoreen, lämpimän, mustan kompostimullan.
Biojätteiden lajittelu onneksi jatkuu kaupunkiasunnossakin. Paikallisella jätteenkäsittelyalueella ruoantähteitä ei kuitenkaan kompostoida, vaan niistä tuotetaan biokaasua.
Niin paljon kuin kannatankin öljyn vaihtamista uusiutuviin energianlähteisiin, minun on vaikea nähdä itseäni rakastamassa biopolttoaineita samalla intohimolla kuin multaa.
Kirjoittaja on tietokirjailija.
uutiskirje 
