Taannoin ystäväni päivitti omaa tilaansa Facebookissa. Hän kirjoitti, että Yhdysvalloissa oikeiston ja vasemmiston ero vapauden käsityksestä on hyvin selkeä. Oikeistolle vapaus tarkoittaa mahdollisuutta saavuttaa parempi elämä itselle ja lähipiirille, vasemmistolle taas huonompaa elämää paitsi itselle myös lähipiirille.
Hätkähdin ajatusta. Se loukkasi minua. Ymmärrän kyllä niitä vasemmistoajatteluun liittyviä traumoja, joita monet (varsinkin entiset neuvostoliittolaiset) ovat joutuneet kestämään viimeiset kaksikymmentä vuotta kaikkine paljastuksineen – sekä todellisia että vähemmän uskottavia.
Kun puhutaan vapaudesta tällaisessa yhteydessä, tulee väkisin mieleen kysymys: mistä tai kenestä pitäisi olla vapaa? Yhteiskunnan velvollisuuksista? Ystäväni mielestä sosiaalinen oikeudenmukaisuus on pahasta, työtä tekevällä ja työttömällä ei saisi olla samoja etuuksia. Kysyin häneltä, ärsyttääkö häntä, etteivät työttömät asu kaduilla tai ainakin huonokuntoisissa hökkeleissä. Kuulemma ei saa kärjistää – riittäisi jos huonopalkkainen työ antaisi huomattavasti paremman ansion kuin työttömyyskorvaus.
Pidänkin tärkeänä, etteivät puolueet yrittäisi ulkoistaa maahanmuuttokysymyksiä uussuomalaisille.
Miksi sitten matalapalkkaiset eivät pärjää ja joutuvat hakemaan toimeentulotukea – onko se vasemmiston syy? Tähän en saanut vastausta, mutta minua valistettiin, että Peugeot-Citroenin autotehtaan sulkeminen johtuu ihan varmasti vallan vaihdosta, koska Ranskassa voittivat sosialistit. Esitin epäilykseni, ettei tehtaan sulkemisesta päätetä kuukauden sisällä. Kuulemma riittää 15-minuuttinen yrityshallituksen kokous. Esitin linkin artikkeliin, jossa kerrottiin kyseisen konsernin viimevuotisista strategisista päätöksistä optimoida kuluja supistamalla tuotantoa Ranskassa.
Olen tottunut väittelemään ystäväni kanssa, joka uskollisesti äänestää kokoomusta (ja on ollut sen puolueen aktiivinen jäsen jo monta vuotta). Tiedän hyvin, että suurella osalla entisestä Neuvostoliitosta muuttaneilla on hyvin oikeistolainen käsitys maailmanjärjestyksestä. Joskus selitin sen itselleni sillä, että he uskovat tulevansa sitä kautta enemmän hyväksytyiksi. Uskon myös, että se jollain tavalla liittyy heidän ymmärrykseensä, mitkä ovat länsimaiset arvot. Jos heidän entisessä kotimaassaan puhuttiin kollektiivisesta vastuusta, niin lännessä taas jokainen on oman onnensa seppä. Näin yksinkertaisesti he selittävät kapitalismin paremmuuden.
Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kaikki, mikä liittyi entiseen järjestelmään, todettiin yksiselitteisesti virheelliseksi. Siitä oli pakko luopua mahdollisimman nopeasti. Tilalle tuli kärjistetty länsimainen elämäntapa – kaiken saa, jos on rahaa. Jos ei ole, saat syyttää vain itseäsi.
(Tuli mieleen: vaikka nyky-Venäjän johto pitää itseään keskustalaisena, se on enemmän oikeistolainen ja itse asiassa äärikonservatiivinen. Heihin sopii ystäväni esiin tuoma ajatus oikeiston käsityksestä vapaudesta. Pitäisikö huomauttaa hänelle siitä?)
Edellisessä kolumnissani pohdin, kuinka Venäjällä rakennettu poliittinen järjestelmä eroaa nyky-Euroopan meiningistä. Kommentoijat selittivät minulle, että täällä saadaan ne johtajat joita itse eurooppalaiset äänestävät (mielestäni taas hyvin moni äänestää isolla rahalla rakennetun imagon mukaan ja pelottavan moni ei äänestää ollenkaan). Sen lisäksi täällä EU:ssa jokaisen oma ääni kuuluu. Valtiot itsenäisesti päättävät omista asioista.
Hyvä niin. Toisaalta minulle jäi jokseenkin erilainen käsitys tilanteesta kun seurasin uutisointia muun muassa Kreikasta ja Espanjasta. Ehkä en osaa nähdä asioita samalla tavalla täällä kasvaneen ihmisen silmin. Pyydän anteeksi, jos tahattomasti loukkasin jotakuta epäilemällä, että Euroopassakin on monia asioita, joista ei puhuta.
Tästedes seuraan enemmällä mielenkiinnolla lähestyviä kunnallisvaaleja. Paikallisella tasolla on vaikeampi välttää vaikeita kysymyksiä, eikö vain?
Samalla kiinnostaa, kuinka moni maahanmuuttajista ja uussuomalaisista lähtee mukaan vaalikamppailuun. Lähtevätkö he saadakseen siirtolaisten äänen kuuluviin vai todistamaan omaa onnistunutta kotoutumistaan? Se ei ole mielestäni turha kysymys. Monet puolueet haluavat saada maahanmuuttajataustaisia ehdokkaita listoilleen.
Ennen – sanotaan 12 vuotta sitten – se oli lähinnä sellainen hyvän tahdon ele, joka muistutti muoti-ilmiötä: katsokaa kuinka suvaitsevaisia ja monikulttuurisia olemme! Usein törmäsin siihen, että tällä tavalla värvätyt ehdokkaat eivät pystyneet selittämään, miksi edustavat puoluetta, jonka listoilla olivat.
Kahdeksan vuotta sitten tilanne muuttui hyvin vähän, vaikka molemminpuolista tietoisuutta oli esillä enemmän. Tarkoitan, että puolueet kiinnittivät enemmän huomiota maahanmuuttoasioihin ja hakivat riveihinsä näkyvyyttä saaneita siirtolaisia.
Viime kunnallisvaaleissa taas oli jo paljon enemmän sellaisia ehdokkaita, jotka lähtivät mukaan puoluepolitiikkaan paljon ennen vaaleja. Mutta usein he eivät mielellään profiloituneet maahanmuuttajiksi, koska pitävät tärkeänä oikeuttaan suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoisina jäseninä. Se on ymmärrettävä ja kunnioitettava halu.
Sen takia pidänkin tärkeänä, etteivät puolueet yrittäisi ulkoistaa maahanmuuttokysymyksiä uussuomalaisille, vaan tekisivät yhteistyötä niitten tahojen kanssa, jotka tuntevat hyvin olemassa olevat maahanmuuttajia koskevat epäkohdat, esimerkiksi tutkijat, kansalaisjärjestöt jne. Enemmistöön kuuluville on helpompi tuoda esiin vähemmistölle tärkeät asiat. Se nopeuttaa huomattavasti ratkaisujen löytämistä.
Kirjoittaja on Spektr-lehden päätoimittaja.
uutiskirje 
