Keskustan uusi puheenjohtaja Juha Sipilä kokosi puolueelle oman euroryhmän, jonka tavoitteena on edistää kansalaiskeskustelua talous- ja rahaliitosta. Ryhmä selvittää, mitä seuraisi euroalueen hajoamisesta tai toisaalta EU:n muuttamisesta liittovaltioksi. Keskustan vaihtoehto ei ole Sipilän mukaan kumpikaan näistä vaan kolmas tie.
”EU:ta tulisi kehittää itsenäisten valtioiden liittona. Eurossa olisivat mukana maat, jotka sitoutuvat rahaliiton sääntöihin”, Sipilä totesi.
Jos Sipilä tarkoittaa sitä, että nykyisten kriisimaiden vaikeuksien perussyy on talous- ja rahaliiton sääntöjen laiminlyönti, hän erehtyy. Espanjassa julkista taloutta ei hoidettu holtittomasti, eli elettiin pelisääntöjen mukaan. Siitä huolimatta se on kuilun partaalla tai jo pudonnut sieltä.
Ei ole ihme, että EKP:n pääjohtajan puheteot eivät ole riittäneet sijoittajille.
Rahaliiton ongelmat ovat syvemmällä kuin siinä, etteivät kaikki siihen kuuluneet maat ole noudattaneet sääntöjä.
Kriisi on myös osoittanut, että yritys yhdistää yhteinen raha itsenäisyyttä ja valtioiden kansallisia etuja korostavaan politiikkaan on tuomittu epäonnistumaan. Yhteiseen rahaan kuuluu kansallisesta itsemääräämisoikeudesta luopuminen, yhteisvastuu ja lopulta myös liittovaltio.
Sen osana on keskuspankki, joka toimii paitsi liittovaltion viimekätisenä lainoittajana myös pankkijärjestelmän toiminnan turvaajana. Nykyinen Euroopan keskuspankki ei ole tällainen pankki. Siksi ei ole ihme, että EKP:n pääjohtaja Mario Draghin puheteot eivät ole riittäneet sijoittajille.
Keskustassa hahmoteltua kolmatta tietä voidaan kritisoida pitämällä sitä pelkkänä toiveena noudattaa jo Maastrichtin sopimukseen kirjattujen pelisääntöjä. Tämä sama ongelma on kuitenkin myös muissa sellaisissa kolmannen tien hahmotelmissa, joissa luonnostellaan uutta talous- ja rahaliittoa ottamatta lähtökohdaksi yhteisvastuun korostamista eli suuntaa kohti liittovaltiota.
Tässä onkin haaste pääministeri Jyrki Kataisen hallitukselle ja erityisesti siinä oleville puolueille. Ne ovat onnistuneet välttämään ottamasta kantaa kysymykseen, miten rahaliittoa tulisi muuttaa, jos sen purkamista ei pidetä toivottavana eikä liittovaltiokehitystä yhteisvastuineen haluta. Siksi ei ole suuri yllätys, että oppositiopuolue pyrkii haastamaan hallituspuolueet.
Vasemmiston vastaukseksi ei riitä toteamus, että kysymyksessä on viime kädessä kapitalismin eikä talous- ja rahaliiton kriisi. EMU olisi kriisiytynyt ilman maailmanlaajuista finanssikriisiäkin.
Kirjoittaja on erikoistutkija Palkansaajien tutkimuslaitoksessa.
uutiskirje 
