Pasolini: Marilyn

Pier Paolo Pasolini kirjoitti Marilyn Monroesta runon pian tämän
menehdyttyä elokuussa 1962. Marilynin kuolemasta on siis 50 vuotta.

Meillä Pasolini tunnetaan elokuvaohjaajana, mutta hän oli myös
runoilija, kirjailija ja yhteiskuntakriitikko. Pasolini syntyi 1922 ja olisi siis tänä vuonna 90-vuotias. Hänet murhattiin vuonna 1975 toistaiseksi
selvittämättömissä olosuhteissa. Myös Marilynin kuolemaan johtaneet seikat ovat edelleen avoimia.

Kummassakin tapauksessa on arveltu yhteiskunnan korkean tason vaikuttajien sekaantuneen asioiden kulkuun. Marilynin inspiroimassa runossa Pasolini laajentaa näkökulmaa koskemaan läntisen kulttuurin rappiota, joka oli hänen kaiken tuotantonsa keskeinen teema.

Vuonna 1962 myös Andy Warhol teki tunnetun kuvansa Gold Marilyn. Siinä Marilynin ikonimainen kuva on kullanvärisellä pohjalla.

Marilyn

Vanhasta ja tulevasta maailmasta

jäivät jäljelle vain kauneus ja sinä,

pikkusisko parka,

joka juoksentelet isompien veljien perässä,

nauraen ja itkien heidän kanssaan heitä matkien,

kietoen kaulaasi heidän huivinsa,

käpäillen salaa heidän kirjojaan ja linkkuveitsiään,

sinä pikkuinen sisko,

kannoit kauneutesi nöyrin mielin,

eikä sinun köyhän tytön sielusi

ymmärtänyt sitä edes omanneensakaan,

muutoin se ei kauneutta olisi ollutkaan.

Katosit kuin hiukkanen kultaa.

Maailma sinut opetti.

Sillä lailla se otti kauneutesi.

Typerästä vanhasta maailmasta

ja tulevaisuuden julmasta

jäi kaunotar, joka ei kainostellut pikkusiskon rintojaan

eikä vatsaansa niin viattomasti alastonta.

Siksi olit kaunis

samoin kuin suloiset värilliset kerjäläiset,

mustalaiset, voittoisat kauppiasten tyttäret

Miamin ja Rooman missikilpailuissa.

Katosit kuin kultakyyhky.

Maailma sinut opetti,

eikä kauneutesi enää ollut kauneutta.

Mutta itse olit yhä sama tyttölapsi,

yksinkertainen kuin menneisyys, julma kuin tulevaisuus

ja sinun ja vallan omistaman kauneutesi väliin

tungettiin nykyisyyden kaikki idioottimaisuus ja julmuus,

joita kuljetit selkäsi takana kuin hymyä kyynelten seassa

passiivisen siveettömästi ja siveettömän tottelevaisesti.

Niin katosit kuin kullanvalkea varjo.

Kauneudestasi, joka säilyi vanhasta maailmasta,

jota tuleva vaatii ja jonka nykyinen omistaa, tuli näin synti.

Isommat veljet vihdoin kääntyvät,

jättävät hetkeksi kirotut pelinsä

havahtuvat tylystä hajamielisyydestään

ja kysyvät:”Onko totta, että Marilyn, pikkuinen Marilyn

on osoittanut meille tien?”

Nyt sinä olet ensimmäinen, pikkusisko, joka

et enää ole mistään kotoisin, raukkaparka hymyinesi,

maailman porttien ulkopuolella

hylättynä kuolemaan, kohtaloon.