Tulvat ovat aiheuttaneet Pohjanmaalla ja Satakunnassa suuria ongelmia. Suomen Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että sateiden lisäksi ihmisen toiminta on merkittävä syy ongelmiin. Laajat soiden ojitukset aiheuttavat veden luontaista nopeamman valumisen jokiin ja järviin.
Kun vesi saadaan sitoutumaan valuma-alueelle, vähenevät jokien huippuvirtaamat ja samalla tulvat.
Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava toteaa, että helpoiten tulvien ennaltaehkäisy tapahtuu todellisiin syihin puuttumalla.
– Soita ennallistamalla, eli käytännössä ojia tukkimalla, voidaan pienentää merkittävästi rankkasateiden ja sulamisvesien aiheuttamia virtaamahuippuja. Vesistöjen latvaosissa tapahtuva soiden ennallistaminen alentaa huipputulvia karkeasti siten, että prosentin pinta-alan ennallistaminen laskee tulvahuippua puoli prosenttia.
Etelä-, Keski- ja Rannikko-Pohjanmaan soista neljä viidesosaa eli yli 6 000 neliökilometriä on ojitettu.