”Kaikille töitä, mutta niin vähän kuin mahdollista”

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät yhden ihmisen eliniän mitassa, sanoi viime lauantaina Helsingissä järjestetyn seminaarin avannut tutkija Teppo Eskelinen.

– On todennäköistä, että nyt syntyvät lapset näkevät seuraavan vuosisadan taitteen. Vuonna 2100 maapallo on tällä systeemillä 5–6 astetta kuumempi. Luultavasti suurin osa talousjärjestelmistä, jotka pitävät meidän arkielämää pystyssä, on romahtanut niin kuumalla planeetalla.

Talouskriisin vaikutuksia ei tarvitse odotella yhtä kauan, ihmiset tuntevat työttömyyden vaikutukset nahoissaan. Punavihreä politiikka koostuu Eskelisen mukaan näistä kahdesta kentästä: ympäristöstä ja taloudesta.

Molemmilla kentillä kiistellään nyt siitä, valitako maltillinen vai radikaali strategia.

Ympäristön kohdalla radikaali strategia tarkoittaa talouskasvua vastustavaa degrowth-ajattelua. Taloudessa radikaalius on Eskelisen mukaan esimerkiksi militantteja ammattiliittoja, katupolitiikkaa ja ruohonjuuritason organisoitumista.

Maltillisemmat ehdottavat Eskelisen sanoin “ekologista modernisaatiota” eli nykyisen talousjärjestelmän järjestämistä ympäristöystävällisemmin ja resurssitehokkaammin.

Tähän yhdistyisi maltillinen talouspolitiikka, keynesiläisyys, jossa valtio takaa työllisyyden ja pitää kysynnän siten korkealla.

”Nyt on oikea hetki iskeä”

Eskelisen mukaan radikaalien strategioiden ongelmana on ennakoimattomuus, mutta maltilliset strategiat on helppo hyväksyttää välttämättöminä. Niiden sisällöt tunnetaan hyvin, ja nyt on hyvä hetki vyöryttää niitä, koska vallitsee lama ja oikeistossakin ollaan tietoisia ympäristökriisistä.

– Vasemmiston pitäisi pystyä luomaan Euroopan laajuinen ohjelma ekologisesta modernisaatiosta.

Yleisöstä nuristiin, että ekologinen modernisaatio kuulostaa sanahirviöltä ja sen tilalle pitäisi keksiä “soinimainen slogan”.

Toinen yleisöpuhuja ehdotti työajan jakamiseen ja pakollisen työn vähentämiseen viittaavaa lausetta: “Kaikille töitä, mutta niin vähän kuin mahdollista!”

Ympäristö ja ekologinen rakennusprojekti

Onko maltillinen strategia sittenkään maltillinen luonnon kannalta?

Kelan tutkija Tuuli Hirvilammi esitteli tilastoja, joiden mukaan suomalaisten hiilidioksidipäästöt henkeä kohden ovat yhdeksänneksi suurimmat koko maailmassa. Suomalainen tuottaa vuodessa 14 tonnia päästöjä, kun joidenkin esitysten mukaan kaksi tonnia on ehdoton maksimi.

Luonnonvarojen kulutuksessa Suomi on kärjessä seitsemäs. Sijoitusta nostavat erityisesti mineraalien käyttö teollisuudessa ja rakentamisessa.

Suomalaisten kulutustasolla maapallolla pystyisi elämään vain kaksi miljardia ihmistä.

Tältä pohjalta Hirvilammi heitti kysymyksen talouskeskusteluun: miten käy ympäristölle, jos rakennamme kaiken sen, mitä Eskelisen peräänkuuluttama talouden uudelleenrakentaminen edellyttää. Materiaalien kulutusta kun ei voi enää kasvattaa nykyisestä.

Hirvilammi huomautti, että globaalisti kaikkein köyhimmät ihmiset kärsivät eniten ympäristökriisistä, koska rikkaiden maiden ryöstötalous jatkuu.

– Emme ole mitenkään viattomia siihen, että Kiinassa ihmiset elää saastuneiden vesistöjen äärellä ja sairastuu syöpään sen takia, että he ovat olleet töissä tehtaissa, joissa tuotetaan krääsää meidän markkinoille.

– Missä on kansojen välinen solidaarisuus tällä hetkellä? Niin kauan kun olemme globaalissa kaupassa kiinni, ei ole oikeutettua, että suljemme silmämme ja porskutamme täällä.

Suurituloisilla isoin materiaalijalanjälki

Köyhyys ja vauraus ovat molemmat ekososiaalisia riskejä, Hirvilammi sanoi. Siksi meidän pitäisi kaikenlaisten köyhyyspakettien lisäksi miettiä, mitä tehdä rikkaille. Suurituloiset nimittäin aiheuttavat isoimman materiaalijalanjäljen.

Suomessa tosin pienituloisimmatkin ylittävät ekologisesti kestävän kulutustason. Kelan tutkimuksen mukaan perusturvalla elävä ja yksin asuva suomalainen kuluttaa vuodessa keskimäärin 20 tonnia luonnonvaroja, kun ympäristötutkijoiden esittämä kestävä taso olisi 6–8 tonnia.

Ainoastaan asunnottomat elävät Suomessa kestävällä kulutustasolla. Emmekä tietenkään voi kaikki ryhtyä asunnottomiksi. Tästä voidaan Hirvilammin mielestä päätellä, että ympäristöongelmaa ei ratkaista yksilöllisellä tasolla.

– Niin paljon kuin puhutaankin eettisestä kuluttamisesta, niin se on ihan riittämätöntä. Tarvitaan erilaista asuntotuotantoa ja ruuantuotantotapoja ja ylipäänsä institutionaalista ympäristöpolitiikkaa.

“Sosiaalipolitiikka irti hyvinvointivaltiosta”

Koska eri tulotasoilla elävät ihmiset kuluttavat luonnonvaroja epätasaisesti, ympäristöpolitiikkaan täytyy yhdistää uudenlainen sosiaalipolitiikka. Sitä Kelan tutkijat pohtivat äskettäin julkaistussa kirjassaan Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla.

– Suurin ongelma on se, että hyvinvointivaltiossa sosiaalipolitiikka perustuu talouskasvuun ja se tukee talouskasvua. Talouskasvu aiheuttaa ympäristöongelmia, ja sosiaalipolitiikka ei ole siinä mikään sivustaseuraaja, kirjan tekemiseen osallistunut Hirvilammi sanoi.

Jos Kelan raportin kirjoittajien pitäisi valita Teppo Eskelisen kahdesta strategiasta, heitä kiinnostaa enemmän radikaalimpi eli degrowth-strategia.

– Teknologian kehitys ei pysty riittävän nopeasti ratkaisemaan ylikulutusta. On pakko pystyä vähentämään taloudellisen tuotannon määrää.

Samalla sosiaalipolitiikka pitäisi irrottaa hyvinvointivaltiosta.

– Hyvinvointipolitiikkaa voidaan harjoittaa myös supistuvassa taloudessa tai nollataloudessa.