Pirkkalan pormestarista tulee maanantaina 21. tammikuuta tiukka äänestys. Vastakkain ovat sosiaalidemokraattien Helena Rissanen ja kokoomuksen Hannu Routamaa.
Suomen ainoan pormestarijohtoisen maalaiskunnan, Pirkkalan, kannalta päätös on merkittävä. Ensimmäisen pormestarin Antero Saksalan (kok.) edellisellä valtuustokaudella tapahtuneen erottamisen jälkeen kuntaa on johdettu sosiaalidemokraattien, vihreiden, vasemmistoliiton, perussuomalaisten ja kristillisten yhteistyöllä.
Jos Rissanen voittaa, laajapohjainen yhteistyö jatkuu. Routamaan voittaessa yhteistyöryhmät muokkautuvat uudelleen. Tällöin olisi odotettavissa porvaririntaman hallinto.
Vasemmiston Kallioluoma ei usko lipeämisiin
Rissasen takana olevilla ryhmillä on 25 valtuutettua, Routamaalla 18. Suljetussa lippuäänestyksessä neljän valtuutetun lipeäminen Rissasen leiristä veisi vallan Routamaan johtamille porvareille.
Kokoomusjohtoisuudella voisi olla kauaskantoisia seurauksia myös koko Tamperetta ympäröivälle Pirkanmaalle. Rissanen on toiminut Tampereeseen liittymistä vastustavien ympäristökuntien johtohahmona. Kokoomuksessa on Pirkanmaalla voimakkaita Suur-Tampereen puolustajia.
Pirkkalan vasemmistoliiton kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jouni Kallioluoma ei kuitenkaan usko Rissasen rintaman lipeämisiin. Hänen mukaansa viimeisessä yhteistyökokouksessa henki oli hyvä.
– Vihreäthän tässä suurena ryhmänä ovat kuninkaantekijöitä. Jos heistä löytyisi lipeäjiä, niin peli menisi kokonaan uusiksi. En kuitenkaan nyt usko tällaiseen dramatiikkaan.