Ylioppilastutkintolautakunnan tavoite on avata sähköinen koemahdollisuus vuonna 2016. Koko maahan se on määrä ulottua viimeistään vuonna 2019.
Mynämäen lukiolaiset pääsevät ensimmäisinä suomalaisina testaamaan sähköistä ylioppilaskoetta ensi maanantaina. Testi tehdään ylioppilaskirjoituksiin valmentavana preliminäärikokeena. Englannin kielen preliminäärikokeeseen osallistuvat ovat voineet valita perinteisen paperisen tai uuden sähköisen kokeen välillä.
– Preliminääriin osallistuu 48 henkilöä ja heistä 19 tekee kokeen sähköisenä, Mynämäen koulun rehtori Minna Stormi kertoo.
Sähköinen koe muuttaa myös sisältöä
Sähköinen koejärjestelmä on osa Turun yliopiston informaatioteknologian laitoksella kehitettyä ViLLE-oppimisjärjestelmää. Tutkija Mikko-Jussi Laakson mukaan sähköinen koe antaa jatkossa mahdollisuudet muokata merkittävästi kokeen sisältöä.
– Ylioppilaskokeen kysymyksissä voidaan siirtyä nippelitietojen kysymisestä soveltavampaan suuntaan. Sähköinen koe voi muuttaa koko ylioppilaskirjoituskokeen luonteen, Laakso sanoo.
Mynämäessä sähköisessä versiossa sama koesisältö kuin paperiversion täyttävillä.
Koejärjestelmä on osa suurempaan ViLLE-kokonaisuutta. Vuodesta 2004 lähtien kehitetyn oppimisjärjestelmä ViLLEn päätavoite on luoda sähköinen oppimisympäristö, missä kysymyksiin vastaava opiskelija saman tien automaattisen arvion ja välittömän palautteen.
Ylioppilastutkintolautakunta päättää myöhemmin, minkä sähköisen koejärjestelmän se ottaa ylioppilaskirjoituksissa käyttöön.