Mitä kuuluu vahakabinettiin 9
Kaikesta mahtipontisesta mahtailustaan huolimatta uros on biologisesti heikompi, minkä vuoksi ihmisväestöissä syntyy luonnonoloissa 105-106 poikaa sataa tyttöä kohti.
Ensimmäiset puolitoista kuukautta jokainen meistä on kohdussa naaraspuolinen. Toiselta vanhemmalta tuleva Y-kromosomi aiheuttaa ylimääräistä miehen sukupuolihormonin, testosteronin lisäystä ja sikiöstä tuleekin uros.
Eevaa ei siis luotu Aatamin kylkiluusta, kuten Vanha testamentti kuvailee. Urokset ja naaraat syntyvät naaraista, koska kaikki ovat sikiönä alun perin naaraita.
Urokseksi muuntautuminen on niin rankka prosessi, että se tekee uroksesta naarasta biologisesti heikomman.
Suomessa miehet elävät keskimäärin kuusi vuotta naisia lyhyemmän elämän, maailman mitassa naiset elävät neljä vuotta miehiä kauemmin.
Kohdussa alkava urokseksi muuttuminen on voimia vaativa muuntautumistaistelu. Se jatkuu syntymän ensiparkaisun jälkeen vaihtelevana karjahteluna kuolemaan saakka.
Mihail Bahtin kuvailee teoksessaan Keskiajan ja renessanssin nauru keskiaikaisen kansanomaisen naurukulttuurin ja kirkonmiesten edustaman asketismin välistä eroa naiseen suhtautumisessa.
Kansankulttuuri piti itsestään selvyytenä, että synnyttävänä sukupuolena nainen on elämän tahdin määrääjä halusipa mies sitä tai ei.
Kukkoileva mies haluaa olla ikuinen kuningas, ikuinen uusi vuosi ja ikuinen nuoruus. Nainen suhtautuu luonnostaan vihamielisesti niin ikuisuuteen kuin lopullisiin totuuksiinkin ja paljastaa ne vanhuudenhöperön seniiliksi ylimielisyydeksi.
Keskiaikaisessa kansanomaisessa naurukulttuurissa nainen nähtiin elämän uudistajana ja mies rajoittuneena kitsastelijana, mustasukkaisena aviomiehenä, typeränä ja teeskentelevänä abstraktien ja luutuneiden ihanteiden kannattajana, joiden turvin mies yritti tavoitella ikuista valtaa suhteessa naisiin ja lapsiin.
Gallialaisessa perinteessä nainen on aviomiehen, rakastajan ja kosijan ruumiillinen hauta. Nainen solvaa säädyttömästi kaikkia miehisiä abstrakteja vaatimuksia, rajoittunutta itseriittoisuutta ja muuttumattomuuden ylistystä.
Bahtinin mukaan nainen on hedelmöittymisen ehtymätön astia, joka tuomitsee kaiken vanhan seniiliyden ja valmiit, ikuiset totuudet kuolemaan: Gallialaisen perinteen nainen nostaa hameidensa helmat ja näyttää paikan, jonne kaikki päätyy (manalan, haudan) ja josta kaikki saa alkunsa (synnyttävä kohtu).
Tässä leikissä aviomiehestä tehdään aisankannattaja. Hänen osakseen tulee vallasta syöstyn kuninkaan, vanhan vuoden ja väistyvän talven rooli.
Miehen ei lopulta auta muu kuin myöntää, että hänelle riittää kunhan saa vähän paistatella selkäänsä takkatulen loimussa ja istua pöydän ääressä mahdollisimman suuri kulho edessään.
Kristinusko ei voinut sulattaa tätä avoimen vapaamielistä kansanomaista naiskuvaa. Se omaksui itsepintaisen jämähtäneen oikeassa olevan vanhuuden roolin, joka ei hyväksy muutosta eikä uudistumista.
Bahtinin mukaan kansanomaisessa kulttuurissa pelko muutosta ja uudistumista kohtaan esiintyy aina petetyksi joutumisen pelkona, ”tulevana vaimona”, toisin sanoen kohtalona, mikä ruumiillistuu naisen hahmossa: se tuhoaa vanhan ja synnyttää uuden ja nuoren.
Se on luonnon laki, jolle mieskään ei omine lainsäädäntöineen mitään mahda.
uutiskirje 
