SAK:n mukaan ammattiliiton jäsenyys kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Alle 30-vuotiaiden jäsenten määrä kasvoi SAK:laisissa ammattiliitoissa viime vuoden aikana yli 10 000:lla. Joka viides SAK:lainen on alle 30-vuotias.
SAK:n järjestöpäällikön Eija Harjulan mukaan ei ole ihme, että nuoret haluavat vaikuttaa omiin työoloihinsa ja työelämään ammattiliittojen kautta.
– Nuoret joutuvat työelämässä kohtaamaan paljon epävarmuutta. Työsuhteet ovat usein pätkittyneitä ja osa-aikaisia. Myös vuokratyö on nuorten keskuudessa muuta väestöä yleisempää.
– Yhteiskunnan hyväosaiset ovat ruokkineet nuorten kokemaa epävarmuutta entisestään vaatimalla milloin palkka-alea ja matalapalkkaisten töiden lisäämistä, milloin työttömyysturvan heikentämistä. Uskon, että nuorten lisääntynyt kiinnostus ammattiliittoja kohtaan on vastareaktio näille esityksille, Harjula jatkaa.
Myös SAK:n liittojen kokonaisjäsenmäärä nousi viime vuonna. Jäsenliitoissa oli vuoden 2012 lopussa yhteensä 1 038 399 jäsentä, joista 46,4 prosenttia oli naisia. Jäsenmäärä kasvoi vuoteen 2011 verrattuna yli 1 700:lla.
SAK:lla on yhteensä 21 jäsenliittoa. Suurimmat ovat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, 238 861 jäsentä, Palvelualojen ammattiliitto PAM (229 811), Metallityöväen Liitto (152 476), Rakennusliitto (88 909) ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto (60 089).