Osa-aikatyön pelisäännöistä vääntänyt kolmikantatyöryhmä piti viimeisen kokouksensa viime perjantaina. SAK:n päälakimiehen Timo Koskisen mukaan työryhmä jatkaa kuitenkin työtään.
– Me veistellään sitä etätyönä loppuun. Veikkaan, että työryhmän raportti saadaan vielä tällä viikolla. Yksimielistä siitä ei välttämättä tule, Koskinen arveli UP-uutispalvelulle tiistaina.
Työnantajien mielestään nykysäännökset toimivat.
– He sanovat, että jos säännöksiä lähdetään tiukentamaan, se heikentää tuloksentekokykyä erityisesti palvelualoilla.
Laki ei vaadi perusteita
Koskinen pitää positiivisena, että ministeriöllä ja työnantajillakin on halua löytää osa-aikatyön kehittämisestä mahdollisimman paljon yhteisiä näkemyksiä palkansaajapuolen kanssa.
– Konkreettisia sitoumuksia lainsäädännön kehittämiseen voi kuitenkin olla vaikea löytää.
Koskisen mukaan kehittämisasiat menevät nykyisin helposti siihen, että lisätään tiedonkulkua, laaditaan oppaita ja kehotetaan työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä opastamaan jäsenistöään.
– Me olemme jo tehneet tätä. Palkansaajille pelkkä tiedonkulun lisääminen ei riitä.
Tällä hetkellä lainsäädännössä ei Koskisen mukaan vaadita mitään perusteita, missä tilanteessa osa-aikatyötä saa teettää.
– Lisätyön tarjoamisen käytännöt ja niiden kehittäminen pitäisi olla lainsäädännössä keskeistä.
Yrittäjäriski työntekijöiden niskaan?
Kaupan työntekijöistä yli 80 prosenttia ja Alkon työntekijöistä 90 prosenttia on tällä hetkellä osa-aikaisia.
– Herää kysymys, onko tähän jokin perustelu syy vai onko tarkoituksena vain siirtää yrittäjäriskiä työntekijöiden niskaan.
Koskisen mielestä järjestöjen pitäisi saada jonkin näköinen täsmennys siihen, että esimerkiksi työsuhteen kesto oikeuttaisi nykyistä vahvemmin saamaan lisätöitä.
– Voisi olla hyvä, jos osa-aikaisen palkkaamiseen pitäisi olla nykyistä parempi peruste. Nykyisin palkataan kolme osa-aikaista, kun yhtä hyvin olisi voinut palkata yksi kokoaikainen. Työaikoja pilkotaan joustavuuden maksimoimiseksi.