Elinkeinoelämän keskusliiton seurannan mukaan suhdannetilanne on keskimääräistä heikompi kaikilla päätoimialoilla Suomessa. Viime vuoden lopulla uusien tilausten määrä laski teollisuudessa ja rakentamisessa, palvelualoilla myynti kasvoi.
Teollisuusyritykset odottavat tilausmäärän pysyvän lähikuukausina loppuvuoden tasolla. Rakennusalalla myymättömien asuntojen määrä kohosi loppuvuonna ja nyt yritykset odottavat tilausten määrän alenevan. Palveluala ennakoi hidasta kasvua.
Yritysten henkilöstön määrä on kääntynyt laskuun. Rakentamisen alalla henkilöstömäärä pysyi kuitenkin ennallaan viime vuoden lopulla, mutta tänä vuonna yritykset arvioivat työntekijämäärän vähenevän EK:n mukaan ”melko yleisesti”.
EK:n neljä kertaa vuodessa julkaisemassa suhdannebarometrissä ilmoitetaan toimialoittaiset saldoluvut, jotka kuvaavat vastaajayritysten odotuksia. Teollisuuden yleisiä suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku oli tammikuussa toteutetussa kyselyssä –13 (lokakuussa –34), rakentamisessa –37 (lokakuussa –58) ja palvelualoilla –18 (lokakuussa –17).