Finanssivalvonta on antanut julkisen varoituksen Ålandsbankenille laiminlyönneistä asiakasvarojen säilyttämisessä ja sisäisessä valvonnassa. Laiminlyöntejä löytyi syyskuusta 2009 marraskuuhun 2011.
Finanssivalvonta havaitsi tarkastuksessaan keväällä 2012, että Ålandsbanken oli säännöllisesti kirjannut asiakkaiden omistamia arvo-osuuksia pankin omille arvo-osuustileille hallintarekisteröityjen kaupintatilien asemesta. Yhden tällaisen tilin kautta kiersivät kaikki pankin asiakkaiden keskusvastapuoliselvitettävät pörssikaupat.
Valvontaviranomainen huomauttaa, että rahoitusvälineet olivat siis oikeudellisesti pankin omistuksessa. Mahdollisessa pankin maksukyvyttömyystilanteessa virheellinen menettely olisi vähintään viivästyttänyt rahoitusvälineiden palauttamista asiakkaille. Rahoitusvälineiden säilytys, käsittely ja selvitys on järjestettävä luotettavalla tavalla siten, ettei ole vaaraa rahoitusvälineiden sekoittumisesta pankin omiin varoihin.
Pankilla on oikeus valittaa Finanssivalvonnan päätöksestä markkinaoikeuteen.
Ålandsbanken listattiin Helsingin pörssiin vuonna 1942. Konserni työllistää 750 henkeä Suomessa, Ruotsissa ja Luxemburgissa.