Tänä vuonna valtiopäivien avauskeskustelu eduskunnassa saa uuden muodon.
Perinteisesti sen jälkeen, kun pääministeri on esitellyt hallituksen suunnitelmat ja ryhmäpuheenvuorot pidetty, kaikki ovat päässeet mukaan keskusteluun.
Nyt pääministeriä ja ryhmäpuheita seuraa kolmen hengen keskinäinen ottelu. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) väittelee hallituksen politiikasta Perussuomalaisten Timo Soinin ja keskustan Juha Sipilän kanssa.
Soinilla uusiutumisen paikka
Kolmikon keskustelulle on kaavailtu ajaksi tuntia, mutta jos sanottavaa ei riitä, puhemies ottaa muut mukaan jo aiottua aiemmin.
Politiikkaa seuraavissa piireissä odotetaan varovaisen innostuneesti Kataisen ja Soinin yhteenottoa. Pääministeri on onnistunut eduskunnassa useamman kerran rökittämään loistavan puhujan maineessa olevan Soinin.
Viime aikoina väsähtäneeltä vaikuttaneen Soinin täytyykin pystyä uusiutumaan pärjätäkseen keskustelussa, jossa hän varmasti saa halutessaan merkittävästi tilaa. Vaikka nyt puhutaan kansalaisille, kun istunto televisioidaan, meloneilla ja lippalakeilla ei välttämättä pärjää, jos vastassa on virkeä ja sopivan närkästynyt pääministeri.
Myös kolmikon kokemattomin, yleisesti sympaattisena pidetty keskustan Juha Sipilä voi peitota Soinin jo avoimella katseellaan ja selkeällä ilmaisullaan. Hän ei ole pitänyt tapanaan esimerkiksi sijoittaa lippalakkeja hedelmien päälle tai käyttää muita kryptisiä vertauksia.
Minuutin tiivistyksiä
Tiistain istunto alkaa kello 14 ja aihe on ”hallituksen politiikka vuonna 2013 ja keskeisimmät eduskunnalle annettavat esitykset ”.
Eduskuntatiedotus kertoo, että debatin alussa puhemies myöntää pääsääntöisesti yhden minuutin puheenvuoroja pääministerille ja kahdelle oppositiojohtajalle. Tämän jälkeen avauskeskustelu jatkuu normaalina debattina.
Uudenlaisen keskustelumuodon takana arvellaan olevan se, että eduskunnan keskusteluja yritetään kehittää kiinnostavampaan suuntaan paperista lukemisen sijaan. Kritiikkiä kokeilulle on kuulunut taas siitä, että se suosii muutamia.
Avauskeskusteluun varataan aikaa kolme tuntia ja sen voi katsoa televisiosta Ylen kanavalta.