Elinkeinoelämän keskusliitto vieritti aamupäivällä syyn työuraneuvottelujen katkeamisesta palkansaajajärjestöjen niskaan. SAK:n vastaus tuli iltapäivällä: EK kaunistelee omaa tahtotilaansa.
”Elinkeinoelämän keskusliitto ei ollut lainkaan valmis neuvottelemaan muun muassa vaajatyöllisten tai nuorten työllistämisestä”, Suomen Ammattiliitojen Keskusjärjestö arvioi.
EK kertoi esittäneensä muun muassa vanhuuseläkeiän nostoa, työttömyysturvan enimmäiskeston lyhentämistä, työajan pidentämistä, nuorten työllistämistä ja osatyökykyisten työssä jatkamisen tukemista.
– EK:n työurien pidentämiseen liittyvällä neuvottelulistalla olivat vain leikkaukset, työajan pidentäminen ilman ansiokompensaatiota ja eläkeiän nostaminen, sanoi SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly.
– Eläkeratkaisun osalta myös EK:n kanssa on sovittu jo viime maaliskuussa koko eläkejärjestelmän sisällön neuvottelemisesta ja asioiden käsittelystä. Tähän liittyvät esimerkiksi nuorten eläkelupauksen varmistaminen, eläkemaksut ja indeksit sekä karttumat ja ikärajat. Eli koko paketti on pöydässä syksyllä Pekkarisen työn valmistuttua, hän jatkoi.
Lylyn mukaan SAK on valmis jatkamaan neuvotteluja, mutta EK:n sanelulinja ei käy.
– Jos tuloksia halutaan, neuvotteluprosessin on oltava aito ja neuvottelutulokseen tähtäävä.
Palkansaajakeskusjärjestöjen hallituspuolueille tekemät työuraesitykset koskivat muun muassa työttömien työllistämistä, työaika-autonomian lisäämistä, perhevapaajärjestelmän uudistamista, työterveyshuoltoa sekä osaamisen kehittämistä.
”EK halusi neuvottelut karille”
Toimihenkilöjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää syytti EK:n ”ilmeisesti halunneen” ajaa neuvottelut karille.
Keskiviikkona kokoontunut STTK:n hallitus pettyi työnantajien asenteisiin.
– Keskusteluyhteyden puute vaikuttaa myös tulevaan neuvottelukierrokseen. Vastakkainasettelu ei ole kenenkään etu. Lisäksi STTK korostaa, että Suomi tarvitsee hallitun kasvustrategian, ei talouskriisin varjolla pysyviä heikennyksiä palkansaajien turvaan, Mäenpää totesi järjestönsä hallituksen kokouksen jälkeen.
”Vaikeuttaa kansalaisten elämää”
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies arvioi neuvotteluissa syntyneen pattitilanteen johtavan siihen, että maan hallitus joutuu tekemään lähiviikkoina hyvinkin suuria menoleikkauksia ja veronkorotuksia, jotka vaikeuttavat merkittävästi kansalaisten elämää ja heikentävät yritysten työllistämismahdollisuuksia.
Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan prosessi on tältä erää ohi. Hän oli pettynyt ja sanoi hallituksen joutuvan itse pohtimaan kestävyysvajeen kuromista umpeen.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen toivoi järjestöjen pitävän vain tuumaustauon ja palaavan työllisyystalkoisiin. Aikaa on maaliskuun loppupuolelle, jolloin hallitus pitää kehysriihen.
Urpilaisen mukaan kiista kolmen päivän koulutusoikeudesta estää muidenkin asioiden ratkaisemisen.