Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut ylöjärveläisen TH-Metalli Oy:n tuhannen euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Yhtiön toimitusjohtaja tuomittiin lisäksi 20 päiväsakkoon (540 euroa).
Tapaturma sattui toukokuussa 2012, kun työntekijä oli poraamassa metallilaattoihin reikiä koordinaattiporakoneella. Porauksen jälkeen hän unohti sammuttaa koneen. Kun hän kurottautui ottamaan työkalua porakoneen pöydältä, joku huusi hänen nimeään. Hän kääntyi katsomaan ja samalla hänen käsineensä takertui porakoneen pyörivään suojaamattomaan terään. Työntekijän käsi vahingoittui.
Työsuojeluviranomaisen mukaan vuonna 1947 valmistettu porakone oli työturvallisuusmääräysten vastainen, koska sen terää ja istukkaa ei ollut suojattu. Lisäksi koneesta puuttui hätäpysäytin.
Käräjäoikeus katsoi, että pyörivää poran terää on pidettävä vaarallisena ja asia on ollut työnantajan tiedossa. Vaikka porakone oli alkuperäisessä kunnossa, ovat työturvallisuusmääräykset aikojen kuluessa muuttuneet ja työnantajan olisi tullut varustaa kone vastaamaan nykyisiä määräyksiä.
Käräjäoikeus totesi, että vaarojen selvittäminen on työturvallisuuslain mukaan työnantajalle kuuluva velvollisuus.