Juhana Vartiainen kannattaa edelleen palkkojen joustamista
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) pääjohtajan Juhana Vartiaisen mukaan työnantajat eivät huoli ikääntyneitä töihin.
– Pitää kysyä, mistä se johtuu. Eivät yritykset pelkkää tyhmyyttään tai ilkeyttään pyri eroon kuusikymppisistä. Onko niin, että ainakin joidenkin ikääntyneiden palkkakustannukset ovat liian korkeita yrityksille?
Vartiaisen mukaan ikääntyneiden alhainen työllisyysaste on Suomessa huomattava ongelma. Se on paljon alhaisempi kuin esimerkiksi Ruotsissa.
Vartiainen kaipasi Iisalmen Sanomissa työvälineitä eläkeikää hipovien työntekijöiden palkkojen joustamiseksi alaspäin. Tällöin työnantajatkin voisivat hänen mukaansa olla nykyistä kiinnostuneempia ikääntyneistä.
Muualla palkka nousee alkuvaiheessa
Vartiaisen mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että markkinaehtoisemmissa maissa palkka nousee jyrkästi alkuvaiheessa, mutta ei enää 55-vuotiailla. Näissä maissa työehtosopimuksilla on pienempi merkitys. Työuran lopussa palkka saattaa jopa laskea.
– Käykö niin, että Suomessa yleiskorotukset kiskovat palkkaa loppuun asti yleisellä korotusvauhdilla ylöspäin? Näin voi käydä, vaikka senioreiden suoritustaso ei enää nouse samaa vauhtia kuin muilla keskimäärin.
Nykytilanteesta saattaa Vartiaisen mukaan seurata, että ikääntyneen työvoimakustannus on yritykselle korkeampi kuin työntekijän tuottavuus.
Professori Juhani Ilmarinen totesi hiljattain Työturvallisuuskeskuksen Työhyvinvointia kaikille sukupolville -verkkojulkaisussaan, että tuottavuus ei ole kiinni iästä, vaan siitä, miten työt on järjestetty.
Myös Vartiainen myöntää tämän.
– Työt on voitu järjestää niin, että ikääntyneiden tuottavuus ei voi enää olla yhtä hyvä kuin nuorempien. Se johtaa samaan. Heidän tuottavuutensa ei ole yhtä hyvä, Vartiainen sanoo.