Kristiina Lindströmin ja Maud Nycanderin käsikirjoittama ja ohjaama kolmeosainen dokumentti Olof Palmen tarina (2012) on lähes kolmetuntinen, erittäin kiintoisa ja ansiokas esitys Ruotsin entisestä pääministeristä.
Aloitusjakson alussa Palme (1927–1986) nähdään haastateltavana David Frostin kuuluisassa tv-ohjelmassa. Näyte kuvaa ilmeisen hyvin Palmen perimmäistä lähtökohtaa poliitikkona: halu taata elämästä kaikille mahdollisimman kunnollinen ja ihmisarvon mukainen.
Dokumentin taiten koottu valokuva- ja filmimateriaali tuo näyttämölle poikamaisen vilkkaan, älykkään ja melkeinpä itsepintaisen eettisesti orientoituneen poliitikon. Jälkimmäisestä piirteestä on kuuluisa esimerkki silloisen opetusministeri Palmen esiintyminen mielenosoituksessa Pohjois-Vietnamin Neuvostoliiton-suurlähettilään rinnalla; vuonna1968 järjestetyllä mielenosoituksella protestoitiin Yhdysvaltain massiivisia pommituksia Vietnamin sodassa.
”Kuka hän oikein oli?” kysyy dokumentin tekijäkaksikko alkajaisiksi, ja ei kun ottamaan miehestä selvää. Eräs pikku hiljaa ilmaantuva piirre ovat voimakkaat kontrastit: Vietnam-mielenosoitukseen on huima loikka alussa nähtävästä, jylhää yläluokkaisuutta tuikkivasta sukupotretista. Palme pääsi jo nuorena pääministerilegenda Tage Erlanderin suosioon, ja tie huipulle oli jokseenkin sitä myöten selvä.
Aloitusjakso jäljittää Palmen vaiheita vivahteikkaasti ja monipuolisesti. Valokeilaan joutuu sekä poliitikko että perheenisä; puoliso Lisbet Palme antaa nykyhetkessä kommentteja useissa eri yhteyksissä. Haastateltujen joukosta löytyy myös entinen pääministeri Ingvar Carlsson.
Aloitusjakso päättyy, kun Palme valitaan uudeksi sosialidemokraattien johtajaksi.
Fakta ja fiktio menevät haastavasti sekaisin, kun uunituore Pyhiinvaeltajan kuolema (2013) rinnastetaan Palme-dokumenttiin: neliosaisessa sarjassa avataan uudestaan Palmen murhan tutkimuskansiot. Voi olla, ettei tapaus lähiviikkoina vielä selviä, mutta katsotaan nyt, onhan pääosan Rolf Lassgård karaistunut sekä Wallander- että Beck-kehissä.
Avausjakson puhuttelevimpia hetkiä ovat lyhyet sanattomat välähdykset, varsinkin jepareiden kimppanatsitervehdys sekä viimeinen kuva Magnum-revolverista.
Taattua ruotsalaista rikossarjajännitystä Leif G.W. Perssonin rikosromaanin pohjalta.
Historiaa: Olof Palmen tarina, osa 1/3 TV1 keskiviikkona kello 19.00.Pyhiinvaeltajan kuolema, osa1/4 TV1 tiistaina kello 21.00.