Neuvottelut keskitetystä työmarkkinasopimuksesta jatkuvat tiistaina iltapäivällä. SAK:n varapuheenjohtajan Matti Huutolan (vas.) mukaan palkansaajajärjestöt ovat yhtenäisenä ja yhteisin linjauksien neuvotteluissa.
– Mutta onko työnantajapuoli liikkeellä yhtenäisesti. Me olemme tehneet hyvin maltilliset esitykset, nyt työnantajan on niihin tartuttava, pohtii Huutola.
Työnantajapuolella ongelma on ollut Teknologiateollisuuden jyrkkä keskitettyjä vastustava kantaa. Mutta toisaalta EK:n suurimman jäsenliiton yhtenäisyys on viime päivien aikana tiettävästi alkanut rakoilla.
SAK:n hallitus jatkoi tiistaina kokoustaan Kirkkonummella. Huutolan mukana kokous on ollut erittäin yhtenäinen. SAK:n hallituksen päätöksen mukaan keskitetyssä sopimuksessa tarvitaan palkankorotuksia. Palkansaajien ostovoiman rahoittaminen puhtaasti veroratkaisuilla tai alentamalla eläkemaksuja ei käy. SAK.ssa halutaan myös parannuksia lähinnä osa-aikaisten työntekijöiden asemaan.
– Olemme lähteneet neuvotteluihin hyvin, hyvin maltillisin ehdoin. Nollalinjalla sopimus ei kuitenkaan toteudu. Eikä ostovoiman kehityksestä voi huolehtia työntekijöiden omista rahoista leikkaamalla.
Hallitus odottaa työmarkkinoiden sopivan keskitetystä ratkaisusta 21. maaliskuuta alkavaan kehysriiheensä mennessä. Ratkaisu voi kuitenkin syntyä sitä ennen, jos sellainen on syntyäkseen. SAK on osaltaan kutsunut hallituksensa koolle ensi maanantaiksi kello 16.
Mikäli keskitettyä ei synny, niin edessä on syksyllä alkava liittokierros. Huutolan mukaan SAK on valmistellut yhdessä liittojen kanssa mittavan työelämän laatupaketin, jota ryhdytään liittokierroksella toteuttamaan.
– Mikä keskitetty syntyy, niin siinä ei voi olla kovin paljoa laatuasioita. Olemme kuitenkin valmistuneet erittäin huolellisesti myös liittokierroksen varalta, painottaa Huutola.