Opettajien ammattijärjestö OAJn ja JUKOn puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukaan EK:lta puuttui todellinen halu sopimuksen tekoon. Hän pitää tulosta valitettavana ja jossain määrin odotettuna.
– Liitto- ja neuvottelujohtajat olivat vahvasti mukana näissä ponnisteluissa, mutta valmista ei tullut. Koko prosessi oli siinä mielessä kummallinen, että koko aikana ei ollut oikein selvää kartoitetaanko, tunnustellaanko vai neuvotellaanko sopimuksesta. Vahvasti jäi sellainen kuva, että EK pelasi vain aikaa pyrkien puristamaan maan hallitukselta maksimaalisen hyödyn suuryrityksille ilman todellista halua sopia yhtään mistään palkansaajapuolen kanssa, Luukkainen arvioi.
– Mutta ei tässä mitään syytä paniikkiin ole. Nyt edetään normaalissa järjestyksessä kohti ensi syksyä. Uskon, että silloin keskustelu keskitetystä ratkaisusta alkaa uudelleen ja sille on aikaa lokakuun loppuun. Ellei se toteudu, niin sitten mennään normaalissa järjestyksessä liittokierrokselle.
Julkisen sektorin sopimukset ovat voimassa ensi vuoden keväälle ja silloin ovat auki myös kaikki tekstikysymykset, mikä antaa mahdollisuuden pyrkiä viemään eteenpäin JUKOlle tärkeitä rakenteellisia kysymyksiä. Silloin pöydällä ovat myös muun muassa sekä kunta- että valtiosektorin palkkaohjelmat. JUKO valmistautuu kaikilla sektoreilla myös järjestöllisten toimien mahdollisuuteen.





