Työnantajia edustava Palvelualojen työnantajat PALTA tuomitsee jyrkästi ammattiliitto PRO:n julistaman TeliaSonera Finlandin ja viiden muun yrityksen toimihenkilöitä keskiviikkona alkavan kaksipäiväisen työtaistelun.
– Tämä on lyhyen ajan sisällä jo kolmas PROn järjestämä laiton lakko TeliaSonera Finland Oyj:ssä. Ensimmäisestä työtaistelusta Työtuomioistuin on jo antanut ratkaisunsa, toinen on parhaillaan käsittelyssä ja huomenna alkava kolmas lakko tullaan viemään oikeuteen välittömästi, toteaa PALTAn varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto.
PROn jatkuva ja suunnitelmallinen lakkoilu osoittaa Aarton mukaan, että liitto halveksii työehtosopimuslain mukaista työrauhavelvoitetta.
– Työehtosopimusten voimassa ollessa tällaiset toimenpiteet ovat yksiselitteisesti kiellettyjä. Laittomista työtaisteluista tuomituilla vähäisillä seuraamuksilla ei myöskään ole lainkaan ennaltaehkäisevää vaikutusta ammattiliittojen toimintaan.
– Lakosta aiheutuu merkittävää vahinkoa yhtiöille ja niiden asiakkaille. PROn vastuuttoman toiminnan vuoksi syyttömät tahot joutuvat kärsimään, väittää Aaro.






