Osatyökykyisten työllistymistä helpotetaan muun muassa pidentämällä osasairauspäivärahakauden kestoa. Osasairauspäivärahalla mahdollistetaan osa-aikainen työskentely sairauspäivärahalta palatessa. Tätä aikaa pidennetään 150 päivään.
Osa pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuen rahoitusvastuusta siirretään kunnille vuoden 2015 alusta lukien osana kuntien tehtävien arviointia. Siirto vähentää valtion menoja 150 miljoonaa euroa.
Asumistuen enimmäisasumismenoihin tehdään korotus, jonka kustannusvaikutus valtiolle on vuositasolla 10 miljoonaa euroa vuodesta 2014 lukien.
Harmaan talouden torjuntaan osoitetaan 2,2 milj. euron lisäys kullekin kehysvuodelle.
Opintotuki sidotaan indeksiin 1.8.2014 lukien.
Liikennehankkeet toteutetaan
Hallituskaudella käynnistetään liikennepoliittisessa selonteossa nimetyt hankkeet, joiden valmistuminen siirtyy osittain kehyskauden jälkeisiin vuosiin. Määrärahalisäys väylähankkeisiin on kaiken kaikkiaan 113 miljoonaa euroa vuonna 2014 ja 58 miljoonaa vuonna 2015.
Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikassa määrärahoja kohdistetaan hallitusohjelman mukaisesti työllisyyttä ja kasvua edistäviin toimiin, varsinkin pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työllistymisen parantamiseksi. Tavoitteena on pitää aktivointiaste kehyskaudella hallitusohjelman mukaisesti 30 prosentin tasolla.
Ansioturvaa vähemmän lyhyellä työhistorialla
Alle kolmen vuoden työhistorian omaavien ansiopäivärahakauden enimmäiskesto lyhenee 400 päivään, työssäoloehto lyhenee 34 viikosta 24 viikkoon ja työllistymistä edistävistä aktiivitoimenpiteistä kieltäytyminen lyhentää päivärahakautta 100 päivällä. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2014.
Verotusta kiristävinä toimenpiteinä vuonna 2015 asuntolainojen korkovähennysoikeutta rajoitetaan edelleen 5 prosenttiyksiköllä. Opintolainojen korkovähennysoikeus poistetaan kokonaan vuonna 2015.
Sähkö ja alkoholi kallistuvat
Vuoden 2014 alusta tupakkatuotteiden veroa korotetaan noin 10 prosenttia. Alkoholijuomien valmisteveroa korotetaan siten, että mietojen juomien, esimerkiksi oluen ja siiderin, vero nousee 15 prosenttia ja muiden 10 prosenttia. Virvoitusjuomien veron korotus on 55 miljoonaa euroa vuonna 2014. 2015 korotetaan makeisiin, jäätelöön ja virvoitusjuomiin kohdistuvaa makeisveroa 50 miljoonaa euroa ja samalla harkitaan veropohjan mahdollista laajentamista.
Sähköveroa korotetaan 80 miljoonaa euroa vuoden 2014 alusta lukien.
Liikennepolttoaineiden veroa korotetaan hallitusohjelman mukaan kahdessa vaiheessa. Jälkimmäinen on vuorossa vuonna 2014, jolloin verotuoton arvioidaan kasvavan 125 miljoonaa euroa.
Velkaa kohta yli sata miljardia
Valtionvelan määrän oletetaan kasvavan noin 96,5 miljardiin euroon ensi vuonna.
Valtion velan suhde bruttokansantuotteeseen nousee vuoteen 2014 saakka, jonka jälkeen se kääntyy alenevaksi. Valtionvelan arvioidaan nousevan 105 miljardiin euroon vuonna 2017. Se olisi noin 45 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Kansantalouden tilinpidon käsittein valtiontalouden arvioidaan ennustelaskelmissa olevan alijäämäinen koko kehyskauden. Vuonna 2014 alijäämän arvioidaan olevan 2,7 prosenttia bruttokansantuotteesta.






