Konsulttidemokratiaa on Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen kirjan Konsulttidemokratia – Miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton tekijöiden mukaan edistänyt vuonna 2003 käynnistetty valtion tuottavuusohjelma.
On ehkä hieman yllättävää, että kaikista tahoista juuri valtiovarainministeriössä kehitetään ja käynnistetään (konsulttien avustuksella) ohjelma, jonka onnistumisen mittarina ei suinkaan käytetä kustannuksien vaan henkilötyövuosien vähentämistä.
Henkilötyövuosia piti vähentää, vaikka rahaa palaisi enemmän.
Tuottavuusohjelman mukaan vain puolet valtionhallinnosta luonnollisen poistuman tain muun syyn vuoksi vapautuvista viroista täytetään.
Koska julkisen hallinnon tehtäviä ei samalla vähennetty, tultiin luoneeksi järjestelmä, jossa oli järkevämpää, jopa välttämätöntä, maksaa konsultille 200 000 euroa vuodessa, kun palkata ministeriöön omaa asiantuntemusta.
Se oli itse asiassa välttämätöntä, koska uusia palkkauksia ei saanut ohjelman mukaan tehdä. Sen sijaan konsulttivetoisia virastouudistuksia saatettiin jopa tukea taloudellisesti.
Henkilötyövuosiin keskittyminen onkin tekijöiden mukaan lisännyt roimasti ostopalveluja ja konsulttien käyttöä. Vuosien 2006 ‑ 2010 välillä valtion henkilöstökulut vähenivät 216 miljoonalla euroa. Samaan aikaan palvelujen ostot lisääntyivät yli 500 miljoonalla eurolla.
Ohjelma läpi ”strategisen ketterästi”
Konsulttien valtaviran olisi syytä olla iloinen valtionhallinnon tuottavuusohjelmasta. Se ajettiin läpi ”strategisesti ketterästi”. Suureen rakenteelliseen mullistukseen lähdettiin VM:n johdon yksituumaisuuden saattelemana nopeasti, sumeilematta ja sivuille vilkuilematta. Poliittisiin eikä muihinkaan kompromisseihin taivuttu.
Konsulttiyhtiöt olivat vahvasti mukana toteuttamisessa. Samalla ne loivat markkinoita itselleen vähentämällä virkakunnan töitä.
Tuottavuusohjelma jatkuu yhä, tosin muunnelmana. Jyrki Kataisen hallitus korjasi heti alkajaisiksi ohjelman lähtökohtia. Esimerkiksi henkilöstön vähennystavoitteista luovuttiin. Samalla nimi muutettiin Vaikuttavuus ja tuloksellisuusohjelmaksi.
Kirjoittajien mukaan ohjelman perusluonne ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään.





