Miljoonat afrikkalaiset hankkivat elantonsa omaehtoisella kaivostoiminnalla – useimmiten ilman lupaa. Jotkut vaurastuvat kovalla työllä ja vaaroja uhmaten, kuten kongolainen Elizabeth Tshimanga.
Nyt 50-vuotias Tshimanga aloitti työt Kongon demokraattisessa tasavallassa 25 vuotta sitten ja siirtyi myöhemmin Angolan timanttikentille.
– Angolassa sotilaat ja viranomaiset ahdistivat kaivajia ja ostajia. Meitä pidätettiin, ja monia naisia pakotettiin seksiin. Jos kieltäytyi, saattoi joutua joukkoraiskatuksi, Tshimanga muistelee.
Pienkaivajia häädetään jopa asevoimin.
– Mutta elämä jatkuu. On vain uskottava, että se kaikki kuuluu elämään, lisää Tshimanga, joka odottaa Dakarin lentokentällä Senegalissa Brysselin konetta. Näköpiirissä on liikesopimuksia.
Toisten pomoksi
Tshimanga ei raada enää kaivoksella, vaan työllistää kuusi kaivajaa Kongossa ja neljä Angolassa. Hänen mukaansa pienkaivosten luvat ovat yhä kiven alla ja ala on yhtä vaarallinen kuin ennenkin.
Yli kahdeksan miljoonaa afrikkalaista kuitenkin elättää perheensä itsellisellä kaivamisella, Etelä-Afrikan kansainvälisten asioiden instituutti (Saiia) kertoo.
Esimerkiksi Marangen timanttikentillä Zimbabwessa oli vuonna 2004 vain kourallinen pientoimijoita, mutta kolmen vuoden päästä jo 35 000.
Ghanan kullantuotannosta 23 prosenttia on yksittäisten kaivajien vastuulla ja he elättävät noin miljoonaa ihmistä.
Byrokratiaa ja korruptiota
Kulttuuriantropologi Marieke Heemskerk on tutkinut alaa eri puolilla maailmaa ja pitää suurimpana ongelmana kaivajien oikeudellista asemaa.
– Luvan puute vaikeuttaa toimintaa, koska pankit eivät anna lainaa ja tulevaisuus on epävarma, Heemskerk sanoo.
Hänen mukaansa lupaprosessi on monissa maissa pitkä, byrokraattinen ja korruptoitu.
– Rikkaat ja vaikutusvaltaiset saavat toimilupia, mutta suhteita vailla olevat syrjäseudun köyhät eivät.
Saiia-tutkimuslaitoksen mukaan sekä valtiot että kaivosyhtiöt kokevat pienkaivajat hankaliksi. He toimivat usein kaivosalueiden reunoilla aiheuttaen ympäristö- ja turvallisuusriskejä, ja heitä on vaikea verottaa.
Laillistamisen hyödyt
Sen sijaan, että pienkaivajia häädetään jopa asevoimin, valtioiden ja suuryritysten tulisi tunnustaa heidät tuottoisaksi ja lailliseksi osaksi kaivosteollisuutta, Lontoossa toimivan Kansainvälisen ympäristö- ja kehitysinstituutin (Iied) tutkija Sarah Best sanoo.
Heemskerk painottaa, että alan laillistaminen auttaisi ratkomaan sen sosiaalisia sekä terveys- ja ympäristöongelmia.
Hän listaa pienkaivostoiminnan hyötyjä: se hillitsee maaltapakoa sekä kaupunkien hökkelislummien kasvua ja vauhdittaa kulutusta.
Rikkaaksi henkensä kaupalla
Kouluja käymätön senegalilainen Adama Dieng vaurastui pienkaivostoiminnalla Angolassa. Nyt hänellä on bisneksiä eri puolilla Länsi-Afrikkaa. Dakarissa Dieng omistaa ison talon ja kolme minimarkettia. Hän on kouluttanut viisi lasta ja lähettänyt neljä heistä Eurooppaan.
Rikastuminen Angolan sisällissodan keskellä ei käynyt vaivatta. Dieng kertoo joutuneensa usein pidätetyksi ja kuolemanvaaraan. Väkivaltaa ja kiristystä hän koki sekä sotilaiden että sissien taholta.
– Kaivaminen kuuluu maailman vaarallisimpiin, mutta myös tuottoisimpiin elinkeinoihin, hän summaa.
Dieng korostaa, että riskeistä huolimatta kaivaminen tarjoaa miljoonille työtä ja pelastaa ihmisiä köyhyydestä kaikkialla maailmassa. Hän paheksuu Afrikan hallitusten ja kaivosyhtiöiden kielteistä asennetta näihin ihmisiin.
uutiskirje 
