Jyväskyläläisen Metalli 74 -ammattiosaston kevätkokousväki piti kauhistuttavana teollisuuden yritysten työllisyyskehitystä viime vuosina.
Teollisuudesta on poistunut lähes 60 000 työpaikkaa viimeisen neljän vuoden aikana. Keski-Suomen työttömyys jatkaa kasvuaan ja on jo lähes 20 000. Lisäystä viimevuoteen yli 2 000 henkilöä. Työttömyysaste maakunnassa on 14,6 prosenttia kun se koko maassa on noin11 prosenttia.
Keski-Suomen suuryritysten kyky työllistää maakunnan ihmisiä käy jatkuvasti entistä surkeammaksi. Suuryrityksille kelpaavat kyllä yhteiskunnan koulutus- ja kehittämispanokset, mutta esimerkiksi omassa maakunnassa olevasta alihankintaverkosta ei paljon välitetä. Paljon isänmaallisempia tuntuvat olevan hankinnat Virosta, Puolasta ja Kiinasta.
Metalli 74 väki vaatii valtiolta myös jotain positiivisia toimia maakunnan työttömyyden hoitoon. Viimeaikoinahan on totuttu vain siihen, että valtiotyönantajan ruoska on viuhunut ympäri maakuntaa vieden puolustushallinnon ja hätäkeskuksen työpaikkoja.
Liipaisimella on myös Vihtavuoren ruutitehdas Laukaassa ja sen toistasataa työpaikkaa. Metalli 74 vaatii ehdottomasti tehtaan työpaikkojen säilyttämistä maakunnassa. Ammattiosaston mielestä valtio voisi tulla apuun ostamalla tehtaan maa alueen.
Metalli 74:n mielestä on ilman muuta selvää, ettei yhteiskunnallisia palveluja pystytä säilyttämään nykyisellä tasolla ilman työtä ja jonkinasteista talouskasvua. Siihen tarvitaan myös teollisuustyöntekijöitä.






