Oulun käräjäoikeus tuomitsi maanantaina neljä 30–32 -vuotiasta miestä tekijänoikeusrikoksesta 50 päivästä kuuden kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja yhteensä noin 40 000 euron tekijänoikeuskorvauksiin Suomen suurimpiin kuuluvassa tekijänoikeusjutussa. Tuomitut ylläpitivät Angel Falls -nimistä huippusivustorinkiä.
Kahden vastaajan syytteet hylättiin.
Rikokset tapahtuivat vuosina 2006 ja 2007.
Piratismin ylimmällä tasolla
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n (TTVK) mukaan huippusivustot ovat kansainvälisen piratismin ylintä tasoa. Ringit käsittävät erittäin nopeita ja tehokkaita tiedostonsiirtopalvelimia, joille laittomasti hankitut tekijänoikeudella suojatut aineistot ladataan ensimmäisinä ns. julkaisuryhmien toimesta.
Ryhmät pyrkivät minimoimaan kiinnijäämistä muun muassa tiukoilla salassapitosäännöillä, turvatoimilla ja hierarkkisella tehtäväjaolla.
Huippusivustoilta teokset leviävät muille huippusivustoille, yksittäisille henkilöille ja lopulta julkisille maailmanlaajuisille piraattisivustoille, kuten esimerkiksi The Pirate Bay -palveluun, jolla on miljoonia käyttäjiä. Piraattisivustot keräävät tuloja muun muassa sivustoilla näkyvillä mainoksilla.
Tuomion mukaan sivuston ylläpito on ollut hyvin organisoitu ja toiminnassa mukana olleilla on ollut selvä roolijako. Tuomittujen yhteisenä tarkoituksena oli ollut ylläpitää tehokasta järjestelmää teosten laitonta jakamista varten. Oikeuden mukaan rikos oli ollut suunnitelmallinen ja sen toteuttaminen oli edellyttänyt yhteistyötä eri henkilöiden välillä.
Erikoistunut suomalaisiin teoksiin
Rinki oli erikoistunut suomalaisiin teoksiin. Viidestätoista palvelimesta koostuvassa ringissä oli laittomasti jaossa musiikkia, elokuvia, TV-sarjoja, tietokonepelejä ja -ohjelmia, kirjoja sekä lehtiä. Pelkästään musiikkia oli tarjolla yhdellä koneella lähes 170 000 kappaletta. Suosituilta suomalaisartisteilta oli jaossa kokonaiset diskografiat, ja lähes kaikki vuoden 2006 kotimaiset ensi-iltaelokuvat oli laitettu välittömästi jakoon.
Poliisi pääsi ringin jäljille vuonna 2007 musiikki- ja elokuva-alan kansainvälisen yhteistyön avulla.
TTVK on tyytyväinen siihen, että käräjäoikeus katsoi toiminnan selkeästi rikolliseksi.
– Huippusivuston toiminnan tahallisuus, laajuus ja vahingollisuus huomioiden oikeus olisi käsityksemme mukaan voinut päätyä korvausten osalta korkeampaan loppusummaan. Perehdymme nyt huolellisesti tuomioon ja katsomme rauhassa mahdolliset jatkotoimet, toteaa TTVK:n apulaisjohtaja Jaana Pihkala.