Ammattiliitto Pron edustajisto pitää työmarkkinoiden tilannetta erittäin vaikeana. Sen perjantaina antaman kannanoton mukaan syksyn neuvottelukierroksen lähestyessä yleisen taloustilanteen epävarmuus jatkuu ja työnantajapuoli näyttää lukkiutuneen entistä syvemmälle ideologisiin pyrkimyksiinsä.
Pro tavoittelee neuvottelukierroksella euromääräisiä tai vähintään sekalinjaisia palkankorotuksia, jotka turvaavat ostovoimaa kaikkien, mutta erityisesti pienipalkkaisten palkansaajien osalta. Työehdoista ja minimiansiokehityksestä on sovittava myös jatkossa kattavilla työehtosopimuksilla, se vaatii.
Elinkeinoelämän keskusliitto on tyrmännyt Pron mukaan ”niin taloutta vakauttavat koordinoidut työmarkkinaratkaisut kuin kaikkien palkansaajien asemaa turvaavat yleiskorotuksetkin”.
Liitto pitää palkansaajien ostovoiman myönteistä kehittymistä ensiarvoisen tärkeänä koko Suomen talouden kannalta. Kun vienti suomalaisyritysten päämarkkina-alueelle Eurooppaan ei jatkuvien talousvaikeuksien vuoksi vedä, on talouden pinnalla pysyminen korostuneesti kotimaisen kulutuksen varassa.
Työnantajilta Pron edustajisto vaatii aitoja neuvotteluita, joissa huomioidaan molempien osapuolten tarpeet. Mahdollisuuksia keskitettyyn työmarkkinaratkaisuun talouden ja työmarkkinoiden vakauden turvaamiseksi on yhä etsittävä, mikäli myös muilta osapuolilta löytyy tähän todellista tahtoa.
Jos valmiutta vastuunkantamiseen suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseksi ei työnantajilta muuten löydy, ovat myös työtaistelut alkavalla neuvottelukierroksella mahdollisia, liitto muistuttaa.






