Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 2. elokuuta
Vuonna 2000 Venäjän presidentiksi noussut Vladimir Putin on sallinut jo toisen oligarkkipolven esiinmarssin. Bisnestä saa tehdä valtion suojeluksessa kunhan rahalla ei hanki nykyhallintoa haastavaa poliittista valtaa. Putinin hyviin veljiin kuuluvat muun muassa miljardööriveljekset Arkadi ja Boris Rotenberg sekä Gennadi Timtshenko, jotka ostivat alkukesällä Hartwall Areenan liikemies Harry Harkimolta. Yksi yhdysside on judokerho Navara Neva, kirjoittaa Venäjän uudet oligarkit Viikkolehdelle esittelevä Antero Eerola.
Viikkolehdessä perjantaina myös reportaasi miehitetyltä Länsirannalta. Millaista on elämä, kun sotilaat tulevat öisin ja väkivalta on koko ajan läsnä?
Kolminkertainen entinen ministeri Jermu Laine innostui filosofiasta jo koululaisena. Myöhemmin urallaan hän tutustui joihinkin innoittajiinsa. Veteraanipoliitikkoa askarruttaa kysymys demokratiasta, johon hänen mukaansa sisältyy riski enemmistön despotiasta. Siksi todellisen demokratian toteutuminen edellyttää myös sananvapautta ja aktiivisia kansalaisjärjestöjä.
Lauluntekijä Heikki Salo sai Työväen Musiikkitapahtumassa Repe Helismaa -palkinnon. Viikkolehden haastattelussa Salo sanoo pitävänsä Helismaata suomalaisen rock-lyriikan edeltäjänä.
Viikon kolumneissa puhutaan elvytyksestä, vanhuudesta, toivottomuuden lietsomisesta ja Aleksei Navalnyistä.
Lisäksi kerromme massiivisesta Suomen murrekirjasta, ennakoimme Tampereen teatterikesää ja ihmettelemme 9 000 asukkaan Suomussalmea, jossa on peräti 1 700-paikkainen kesäteatteri. Eikä turhaan.
Lomakauden loppu voi olla uuden Viikkolehti-suhteen alku.