Hallitus kokoontuu budjettiriiheen ensi viikon keskiviikkona, mutta SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen paljasti tulevan työllisyyslisäbudjetin pääkohdat jo torstaina puolueensa ministeriryhmän kesäkokouksessa Turussa.
Urpilaisen mukaan hallitus haluaa vahvistaa akuuttia työllisyystilannetta toimenpiteillä, jotka ovat nopeasti toimeenpantavissa, euro-työpaikka -suhteeltaan mahdollisimman hyviä ja jotka auttavat nostamaan Suomen taantumasta jaloilleen.
– Esitykseni on, että lentokenttiä operoivaa Finaviaa pääomitetaan, mikä laukaisee liikkeelle yhteensä lähes miljardin suuruiset investoinnit. Ne puolestaan mahdollistavat Helsinki-Vantaan lentokentän laajentamishankkeen aloittamisen. Pääomitus tulee luomaan uusia edellytyksiä myös maakuntien lentokenttien kehittämiselle, Urpilainen sanoi.
Teitä, ratoja, siltoja
– Teiden, ratojen ja siltojen kunnostamisen aikaistamiseen ehdotamme satsauksia, joiden avulla saamme esimerkiksi puuta liikkumaan entistä tehokkaammin.
Korjausrakentamiseen on tulossa lisämäärärahoja niin homekoulujen ja päiväkotien kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tilojen kunnostamiseen. Samoin lisämäärärahoja esitetään asuntojen korjausrakentamiseen sekä puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen tilojen kunnostamiseen.
– Lisäksi tulemme muun muassa esittämään työvoimakoulutukseen, maahanmuuttajien kotouttamiseen sekä nuorten työllistämiseen uusia mahdollisuuksia lukuisten eri hankkeiden kautta.
Urpilainen lupasi lisätalousarvion, työllisyyslisäbudjetin sisältämien hankkeiden työllisyysvaikutusten olevan välittömiä ja tuntuvia.
Osingot yritysten kasvuun
Jutta Urpilainen patisti jälleen työmarkkinajärjestöjä maltilliseen ja rakentavaan ratkaisuun.
– Mikäli palkansaajat suostuvat maltilliseen palkkaratkaisuun yhteisen hyvän nimissä, tulisi yritysten johdon yhtä hyvin myös sitoutua investoimaan yritysten kasvuun osinkojen jaon sijaan. Yritysten johdolta kaivataan nyt malttia ja reilua peliä. Toivotan työmarkkinapöytään nyt avarakatseisuutta ja sopimushalukkuutta.