Vain 51 syyrialaista on tänä vuonna heinäkuun loppuun mennessä hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua. Suomi ilmoitti kesäkuussa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:lle, että se voi tarjota pakolaiskiintiöstään hätätapauspaikkoja syyrialaisille pakolaisille.
Suomi uudisti tarjouksensa elokuussa, mutta UNHCR ei toistaiseksi ole esittänyt syyrialaisia pakolaisia Suomeen uudelleensijoitettavaksi.
UNHCR on pitänyt tärkeämpänä, että kiintiöön kohdistetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat tapaukset, joita varten hätätapauskiintiö on tarkoitettu. Vuoden 2013 kiintiö on tällä hetkellä käytännössä täytetty.
Syy prosessin hitaaseen edistymiseen liittyy Syyrian vaikeaan tilanteeseen. UNHCR:n voimavarat ovat keskittyneet alueella olevien ihmisten välittömään auttamiseen.
Pakolaisjärjestöltä saadun tiedon mukaan valintatiimit ovat vasta nyt lähtemässä paikan päälle kartoittamaan syyrialaisia pakolaisia uudelleensijoitusta varten.
Sisäministeri Päivi Räsäsen mukaan Suomi on tähän mennessä myöntänyt Syyrian humanitaariseen kriisiin 12,1 miljoonaa euroa, josta 8,5 miljoonaa vuoden 2013 puolella. Tuki jakautuu sekä Syyriaan että lähialueiden syyrialaispakolaisille.
Suomi on sitoutunut ottamaan vastaan pakolaiskiintiössä vuosittain henkilöitä, joita UNHCR on esittänyt uudelleen sijoitettavaksi. Vuoden 2013 kiintiö on 750 henkilöä, joista sata paikkaa on varattu hätätapauksille.
Tarve syyrialaisten pakolaisten uudelleensijoittamiselle tulee varmuudella jatkumaan ja Suomi käy keskusteluja ensi vuoden pakolaiskiintiön huomattavan osan kohdentamisesta syyrialaisille pakolaisille.