Helsingin Vasemmistoliiton valtuustoryhmä valitsi ryhmän uudeksi ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Eija Loukoilan. Kevätkauden 1. varapuheenjohtajana toiminut Dan Koivulaakso jatkaa kaupunginhallituksen varajäsenenä ja kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenenä.
Ryhmän puheenjohtajana jatkaa Silvia Modig ja toisena varapuheenjohtajana Veronika Honkasalo.
Loukoila on vuosaarelainen yrittäjä ja ensimmäisen kauden valtuutettu, mutta hän on ollut aiemmin useamman kauden varavaltuutettuna ja viime kaudella myös kaupunginhallituksen varajäsenenä. Loukoila on myös kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä painottaa alkavana syksynä tehtävissä päätöksissä peruspalveluiden merkitystä kaupunkilaisten hyvinvoinnin kannalta. Myös asumisen hintaa on saatava alas, jotta Helsinki voi kasvaa hyvinvoivana kaupunkina.
– Haastavasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta peruspalvelut on pidettävä kunnossa. Hyvinvointierojen kasvu ja asuinalueiden segregaatiokehitys ovat Helsingin suurimpia haasteita, puheenjohtaja Modig linjaa.
Itä-Helsinki unohtunut
Uuden varapuheenjohtajan Loukoilan mielestä Helsinki on unohtanut itä-Helsingin investointipäätöksissään.
– Vuosaaren silta on tästä hyvä esimerkki. Silta on 40 000 vuosaarelaisen käytössä ja sen akuutti korjaustarve on ollut tiedossa pitkään. Silti investointia on jatkuvasti myöhennetty, Loukoila toteaa.