Kemijoki Oy käynnisti tiistaina aamupäivällä koko henkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut, jotka johtivat henkilökunnan ulosmarssiin. Töihin henkilöstö palaa torstaina aamuna.
Kemijoki Oy:n hallitus suunnittelee siirtävänsä merkittävän osan henkilöstöstä ulos niin, että yhtiö ostaisi ison osan nykyisistä toiminnoistaan palvelutoimittajilta. Yhtiön alustavan arvion mukaan noin 90–120 Kemijoki Oy:n palveluksessa olevaa henkilöä siirtyisi valittavien sopimuskumppaneiden palvelukseen.
Kemijoki Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Timosen mukaan ”selvitystyön taustalla ovat Kemijoki Oy:n merkittävästi vähentyneet investointitarpeet”.
Mikäli suunniteltu toimintamalli toteutuisi, Kemijoki Oy:n palvelukseen jäisi arviolta 20−30 henkilöä. Yhtiön palveluksessa on nyt noin 185 henkilöä. Suunniteltuun uuteen toimintamalliin siirtyminen aiheuttaisi Kemijoki Oy:n alustavan arvion mukaan noin 40−60 henkilön irtisanomisen noin kahden vuoden kuluessa.
Valtio omistaa Kemijoki Oy:sta yli puolet (50,1 prosenttia). Muita suuria osakkeenomistajia ovat Fortum ja UPM. Kemijoki Oy:llä on 20 vesivoimalaitosta, joista 16 sijaitsee Kemijoen vesistöalueella, kaksi Lieksanjoessa ja kaksi Kymijoessa.