Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn hallitus sanoo ymmärtävänsä keskitetyn ratkaisun erittäin maltillisen tason maan vaikeassa taloustilanteessa. Tehy oli kuitenkin huolissaan palkansaajien ostovoiman kehityksestä lähivuosina. Liitto käsitteli työmarkkinatilannetta tiistaina ja linjasi tavoitteitaan alakohtaisiin neuvotteluihin.
Tehy pitkäaikaisena tavoitteena on ollut koulutetun hoitohenkilöstön oma sopimus kunta-alalla ja sopimusjärjestelmän kehittäminen. Se nousi myös noin 300 ammattiosastolle keväällä tehdyssä tavoitekyselyssä ykköstavoitteeksi. Sopimus- ja neuvottelujärjestelmään on liiton mukaan kunta-alalla löydettävä kokonaan uusia eväitä.
Tehyllä on ollut vuodesta 2007 kunta-alalla oma virka- ja työehtosopimuksen tasoinen sopimus. Järjestely oli tuolloin tarkoitettu väliaikaiseksi. Varsinaisena tavoitteena on jo 1990-luvun loppupuolelta ollut koko koulutettua hoitohenkilöstöä koskeva oma sopimusoikeus kunta-alalla lääkäreiden ja opettajien tapaan.