Suomalaiset toivat ulkomailta alkoholijuomia 100 prosentin alkoholiksi muunnettuna 11,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen seuranta kattaa syyskuun 2012 ja elokuun 2013 välisen ajan.
Matkustajat toivat ulkomailta yhteensä 75,1 miljoonaa litraa alkoholijuomia. Sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna määrä oli 8,8 miljoonaa litraa. Tieto perustuu TNS Gallupin viikoittain tekemiin haastatteluihin.
Vuoden 2012 syyskuusta vuoden 2013 elokuuhun kestäneen raportointijakson aikana suomalaiset matkustajat toivat maahan 50,9 miljoonaa litraa panimotuotteita. Mietoja viinejä tuotiin 12,1 miljoonaa litraa ja väkeviä alkoholijuomia 9,3 miljoonaa litraa.
Eniten, lähes 28 prosenttia, kasvoi väkevöityjen viinien ja juomasekoitusten tuonti. Siiderien tuonti lisääntyi yli 17 prosentilla, lonkeroiden ja mietojen viinien noin 13:lla ja oluen 9 prosentilla.
Väkevien juomien tuonti kasvoi 9,5 prosenttia.