Tulikivi Oyj aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Yhtiön arvion mukaan vähennystarve on noin 90 työnpaikkaa.
Yhtiö perustelee vähennyksiä tuloksen parantamisella.
Samalla Tulikivi ottaa käyttöön uuden avainhenkilöiden optio-ohjelman. Sen kohderyhmään kuuluu noin 13 avainhenkilöä mukaan lukien konsernin johtoryhmän jäsenet.
Optio-oikeudet on yhtiön tiedotteen mukaan tarkoitettu osaksi konsernin avainhenkilöiden kannustin- ja sitouttamisjärjestelmää: ”Optio-oikeuksilla kannustetaan avainhenkilöitä pitkäjänteiseen työntekoon omistaja-arvon kasvattamiseksi.”
Yhtiö antaa optio-oikeuksia yhteensä enintään 1 800 000 kappaletta, ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 1 800 000 yhtiön uutta tai sen hallussa olevaa A-sarjan osaketta. Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta.