Keskustan kansanedustaja Antti Rantakangas arvosteli hallituksen kuntalinjaa tiistaina eduskunnan alkaneessa budjettikäsittelyssä.
– Te olette ilmoittaneet, että olette valmiita pakkoliitoksiin vastoin kuntien demokraattisesti valittujen valtuustojen päätöstä. En tiedä, mitä hallituksen sopimista tämä on, jos tehdään päätöksiä demokraattisen päätöksentekoelimen yli, oppositiota edustava Rantakangas paheksui.
Hallituksessa olevan vasemmistoliiton Annika Lapintie ihmetteli keskustan puheita pakkoliitoksista.
– Tarkoitushan on, että kunnat omalla alueellaan selvittävät haluja yhteistyöhön, hän muistutti.
– Tarkoituksena on kansalaisten kuulemisen jälkeen tehdä niitä ratkaisuja.
Rantakangas arvioi, että Lapintie oli lukenut hallituksen kuntapäätöstä vain puoliväliin.
– Siellä lopussa todettiin, että jos kunnat eivät selvityksen perusteella päädy liitokseen, niin hallitus saa oikeuden pakkoliitoksiin, hän jatkoi.
Lapintie taas toivoi keskustankin oppivan sisälukutaitoa. Hän totesi Rantakankaan itse jättäneen lopun lukematta.
– Siellähän jatkuu niin, että ”kuultuaan kuntalaisia”, eli hallituksen pääidea on se, että kuullaan kuntalaisia, ei pelkästään kuntabyrokraatteja, niitä kepulaisia kunnanjohtajia ja kunnanhallitusten puheenjohtajia, vaan kuullaan kuntalaisia.
Ruotsalaisten Stefan Wallin puuttui keskustan pakkoliitosarvosteluun.
– Haluan muistuttaa keskustaa oikeastaan ainoastaan yhdellä sanalla: Sipoo, hän muistutti keskustajohtoisen hallituksen päätöksestä liittää osa Sipoota Helsinkiin vastoin sipoolaisten tahtoa.