Merimies-Unionin Neste Shippingin pääluottamusmies Olli Kauranen on tyrmistynyt Neste Shipping-varustamon uutisesta lopettaa varustamotoiminta.
– On vain reilu viikko siitä, kun Neste Shippingin viimeisin ulosliputus tapahtui ja öljytankkeri Palva sai ahteriinsa Brittilipun. Suomen kansallisomaisuus siirtyy pala palalta ulkomaille, sanoo Kauranen.
Nyt Neste Shipping aikoo luopua kokonaan kolmesta tankkeristaan, jotka myydään myöhemmässä vaiheessa luultavasti ulkomaille. Suomalaisia merimiehiä jää lisää työttömäksi ja aluksia operoi jatkossa ulkomaalainen työvoima.
– Nesteen perustivat aikoinaan sotilaat turvatakseen Suomen energiahuollon kriisiaikoina. Suomen energiakuljetuksista vastasi tuolloin saksalaistankkeri, joka kuitenkin kääntyi takaisin Helsingissä Kruunuvuorenselällä pelätessään pommikoneita – ja Suomi jäi ilman elintärkeitä polttoainetäydennyksiä, Kauranen muistuttaa päättäjiä nyt siitä, että joka ei tunne historiaansa ei voi nähdä tulevaisuuteenkaan.
Mistä miehitys?
Kaurasen mielestä eduskunnassa ei ole ymmärretty, mistä Neste Shipping-varustamon lopettamisessa on todellisuudessa kysymys:
– Viisi tankkeria siirtyy Huoltovarmuuskeskuksen ja Ilmarisen hoitoon, mutta vielä ei ole tietoa siitä kuka hoitaa tankkereiden miehitystä. Mikäli kyseessä on ulkomaalainen yhtiö, voi se palkata aluksille ulkomaalaista työvoimaa ja suomalaiset merimiehet jäävät työttömiksi.
– Tänä surun ja murheen päivänä voimme sanoa hyvästit suomalaisen tankkilaivaston ja tankkilaivaosaamisen katoamisesta maastamme. Nuoret eivät hae merille, kun nykyisille ammattilaisillekaan ei ole enää töitä, sanoo Kauranen.
Laivat ruostuvat rannassa
Viiden tankkerin ja kolmen hinaajan laivastoa on markkinoitu julkisuuteen huoltovarmuuslaivastona, mutta siihenkin Kaurasella on sana sanottavana:
– Suomalainen tankkilaivatonnisto, samoin kuin nykyiset jäänmurtajamme, joiden miehitys aiotaan kilpailuttaa, ovat muutaman vuoden päästä vain muisto menneisyydestä ja ruostuvat rannassa. Niin nykyinen tankkilaivasto kuin murtajat ovat iältään jo niin vanhoja, että niille tulisi alkaa rakentaa korvaajia. Onko Huoltovarmuuskeskuksella tai Ilmarisella kuitenkaan halua tähän, kysyy Kauranen.
– Nyt on meneillään suomalaisen tankkialustonniston hiljainen alasajo ja poliitikkojen silmät sumutettu.