Helsingissä on aiempaa enemmän ongelmia lutikoista. Tapaukset ovat myös muuttuneet luonteeltaan vaikeammiksi. Ongelmat korostuvat joissain taloyhtiöissä ja taloissa sekä tiettyjen ammattiryhmien keskuudessa. Lutikkahavainnoista tiedottamisessa on ollut viiveitä ja torjunnan laajuudessa puutteita, jolloin tapaukset ovat päässeet mutkistumaan.
Helsingissä on joissain taloissa tai taloyhtiöissä ollut vuosikausia kestäneitä lutikkaongelmia. Niitä on vaikea saada hallintaan, kun lutikat ovat vallanneet talon rakenteet ja liikkuvat sitä kautta huoneistosta toiseen. Lisäksi suurta määrää irtaimistoa on vaikeaa puhdistaa.
Lutikkaongelma on kaupungin tiedotteen mukaan myös laajentunut tiettyjen ammattiryhmien parissa. Esimerkiksi kotihoitajat joutuvat liikkumaan asunnosta toiseen ja välillä auttamaan hyvinkin läheisessä kontaktissa asiakkaita, joiden kodissa vilisee lutikoita. Sairaaloista ja päiväkodeista on tullut tiedusteluja, miten pitäisi toimia, kun asiakkailla tai potilailla on havaittu lutikoita tai sairaalan apuvälineitä on ollut lainassa kohteissa, joissa on lutikkaongelmia.
Lutikka tarvitsee verta
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on pyytänyt Valviralta valtakunnallista ohjetta, miten toimia tilanteissa, joissa lutikoiden leviäminen laajastikin on mahdollista, koska lutikkaongelmiin liittyviä kysymyksiä on tullut ympäri Suomea.
Lutikka eli seinälude on tunnetuimpia asuntojen syöpäläisiä. Lutikka luo nahkansa elämänsä aikana viisi kertaa ja jokaiseen nahanluontiin se tarvitsee veriaterian. Lutikka piileskelee todennäköisimmin patjan alla, sängyn lähellä seinänrakosessa tai listojen takana.
Monenlaisia tuhohyönteisiä
Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen asiakaspalvelu auttaa sisätilojen yleisimpien tuhohyönteisten tunnistamisessa. Vuonna 2013 sisätilan hyönteisiä koskevia yhteydenottoja tuli yhteensä 814 kappaletta.
Viime vuonna ympäristökeskuksen tunnistukseen tuoduista tuhohyönteisistä yleisimmät olivat turkiskuoriainen, lutikka, keittiökoisa, museokuoriainen, riisihärö, vyöihrakuoriainen ja sokeritoukka.
Turkiskuoriainen, museokuoriainen ja vyöihrakuoriainen ovat tekstiilituholaisia,ja niiden merkittävin haitta ovat vaatteisiin ilmestyvät reiät. Tekstiilituholaisen löytää useimmiten juuri vaatekomerosta.
Keittiökoisa ja riisihärö ovat elintarviketuholaisia. Ne viihtyvät keittiön kaapeissa ja pilaavat ruoka-aineita. Sokeritoukka viihtyy kosteissa tiloissa, yleisimmin se liikkuu kylpyhuoneissa ja keittiöissä. Sokeritoukka syö tärkkelys- ja sokeripitoista ainesta, kuten jauhoja, leivänmuruja, homesieniä ja paperia.