Turun Metalli 49 tukee Rakennusliiton ensi viikon perjantaiksi julistettua tunnin poliittista lakkoa.
Osaston mukaan Rakennusliitto on nostanut esille erittäin tärkeän asian Elävänä eläkkeelle -kampanjan myötä. Muillakin aloilla on yhtäläisesti fyysisesti erittäin raskaita sekä kuluttavia töitä, joista ei terveenä eläkkeelle päästä.
Nykyinen joustava eläkkeelle siirtyminen mahdollistaa työuran jatkumisen. Sen on metalliosaston mukaan tapahduttava työntekijän omasta tahdosta sekä jaksamisesta, ei pakotettuna.
– Muutenkin eläkeiän nosto 63:sta vuodesta ylöspäin tuntuu turhalta, koska työpaikkoja ei riitä edes nuorille. Työuraa tulee pidentää alkupäästä ja helpottaa nuorten työllistymistä eikä tehdä helppoa ratkaisua ja vain lisätä vuosia loppupäähän.
Tukiessaan Rakennusliiton Elävänä eläkkeelle -kampanjaa Metalli 49 esittää, että muutkin liitot ottavat kantaa tähän tärkeään asiaan.