Leena Eräsaari tuli Jyväskylään vuonna 1982 ”miehen perässä” tarkoituksenaan opetella vain soittamaan pianoa, mutta toisin kävi. Silloinen yhteiskuntapolitiikan professori Leo Paukkunen värväsi aiemmin Helsingissä sosiaalihuollon lehtoraattia hoitaneen muusikonalun Jyväskylän yliopistoon sosiaalityön opettajaksi.
Reilu kolmekymmentä vuotta on nyt alalla vierähtänyt, eikä sitä pianoa koskaan ostettu.
Leena Eräsaari on tehnyt pitkän uran sosiaalityön opetuksen ja tutkimuksen parissa. Sosiaalityön professoriksi hänet nimitettiin vuoden 2004 alusta ensin Tampereelle, sitten kuudeksi ja puoleksi vuodeksi Jyväskylään.
Toimiessaan reilun vuosikymmenen ns. SOSNET-professorina hän on erikoistunut yhteisösosiaalityöhön.
– Samaan aikaan kun julkisissa palveluissa painotetaan sitä, että yhteisöjen tulisi ottaa enemmän vastuuta ihmisten hyvinvoinnista, on julkisten yhteisöjen mahdollisuuksia hoitaa yhteisvastuuta heikennetty, Eräsaari huomauttaa.
Ongelmina Eräsaari näkee sosiaalipalvelujen tuotteistamisen ja yksiköiden koon suurentamisen. Eri toimijat eivät keskustele keskenään, puhumattakaan sitten yhteisöinä toimimisesta.
Rakentamista ei valvo kukaan
Rakentamisestakin kiinnostunut Eräsaari kritisoi voimakkaasti julkisen rakentamisen kontrollin lopahtamista. Hänen mukaan työn tasoa eikä laatua valvo kukaan. Myös kaavoituksen siirtyminen kunnissa konsulteille saa jyrkän tuomion.
– Koko homma on vahvasti grynderi- ja markkinavetoista. Alalla vallitsee kaikenlaisia kartelleja, monopoleja ja hyvä veli -kerhoja. On myös väärin, että rakentamiseen laitetaan rahaa ilman selontekovelvollisuutta, kun taas sosiaalipuolella jokaisen euron kohtalo selvitetään juurta jaksain.
Vaikka varsinainen professuuri jää nyt taakse, Eräsaarella on vielä muutama ohjaustyö ja artikkeli kesken. Tutkimustyö jatkuu varmaan sen jälkeenkin. Vanha rakkaus puutarhanhoitoon polttelee.
– Jotain viljelyyn, ruokaan ja kasvien sosiaalihistoriaan liittyvää haluaisin tutkia.
lehti 