Varsin vähälle huomiolle ovat Suomessa jääneet Palkansaajien tutkimuslaitoksen Talous ja yhteiskunta -julkaisun tiedot tuloerojen merkittävän kasvun syistä:
”Tuloerojen kehitys Suomessa muuttui varsin dramaattisesti 1990-luvun puolivälin jälkeen. Laman jälkeisellä kymmenvuotisjaksolla Suomen tuloerojen kasvu oli OECD-maiden nopeinta. Erityisesti 1990-luvun loppupuolella tapahtunut ylimpien tulojen kasvu oli poikkeuksellista Suomen taloushistoriassa.”
”Suomessa tuloerojen kasvun selittää suurelta osin suurituloisten tulo-osuuksien kasvu. Merkittävä osa tuosta kasvusta on johtunut pääomatulojen (tai pääomatuloiksi muunnettujen ansiotulojen) kasvusta.”
”Vaikka köyhien lukumäärä (mitattuna valitun köyhyysrajan alapuolelle jääneinä kotitalouksina) ei ole enää aivan viime vuosina kasvanut, köyhyys on kuitenkin edelleen syventynyt. Entistä köyhempien määrä on kasvanut.”
”Ylimmässä yhdessä prosentissa käytettävissä olevien tulojen kasvu on ollut voimakkaampaa kuin tuotannontekijätulojen. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman verotuksen merkittävää keventymistä aivan suurimmissa tuloissa.”
Kirjasta Suomen rikkaat löytyy vakuuttavaa todistusaineistoa näiden näkemysten tueksi.
Kapitalistit lypsäjinä
Entisaikaan miljoonien tuottaminen oli työvaltainen prosessi, jossa ne piti tehdä ihmistyöllä ja mieluiten muiden kuin miljonäärin itsensä työllä. Kun raha itsessään ei tuota mitään, pääoman omistajat ovat aina syöneet työntekijöiden kasaamasta kuormasta.
Kun ennen voitot säilöttiin yrityksiin käytettäväksi investointeihin ja uusiin työpaikkoihin, viimeisten 20 vuoden aikana omistajat ovat ottaneet yrityksistä ulos kaiken, mikä sieltä on irti lähtenyt mukaan lukien kaikkien aikaisempienkin sukupolvien työn tulokset. Yrityksistä ulos ottaminen tapahtuu osinkoja ulos ottamalla ja myymällä yrityksiin verottamattomilla rahoilla kerätyn omaisuuden.
Osingot ovat kuin maito, joka lypsetään lehmästä. Myyntivoitot taas tulevat pois myydystä oikeudesta lypsää sitä lehmää.
Pääomatulot ovat veroetuoikeutettua tuloa
Omaisuus poikii, kun se on astutettu verolainsäädännöllä.
Oheisesta taulukosta näkyy, että osingot ja myyntivoitot lähtivät rajuun kasvuun 1990-luvun alussa Liikasen ”Verotus kevenee” -verouudistuksen jälkeen.
Suomalaiset yritykset jakoivat kahdenkymmenen vuoden aikana 1971–1990, osinkoja yhteen laskien vain 3 400 miljoonaa euroa. Sitä seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana yritysten henkilöomistajat ovat ottaneet yrityksistä 44 000 miljoonan euron osingot ja noin 50 000 miljoonan euron myyntivoitot.
Oheinen taulukko kertoo, miten yrityksiä on tyhjennetty niiden omistajien aliverotetuiksi tuloiksi.
Luvut näyttävät ilmiselvän kehityssuunnan: osingot ja myyntivoitot ovat kasvaneet nopeasti ja vakiintuneet korkealle tasolle.
Tämä johtopäätös voidaan tehdä, vaikka Tilastokeskuksen laskemat koko kansantalouden osinkotiedot ja yksityisen pankkiiriliikkeen laskemat pörssiyhtiöiden osinkotiedot eivät ole 1990-luvun puolivälin lukujen osalta yhteensopivia.
On myös huomattava, että taulukossa myyntivoitot näyttäytyvät todellista alhaisempina, sillä niihin liittyvää verovapaata osuutta, 20 tai 40 prosentin hankintameno-olettamaa, Tilastokeskus sen paremmin kuin verohallintokaan ei ole kyennyt tilastoimaan.
Kannustimena myyntivoittojen maksimointi
Suurin osa pääomatuloista ei päädy luonnollisille henkilöille, vaan ne kulkeutuvat erilaisille yhteisöille, yleensä osakeyhtiöiltä osakeyhtiöille.
Jos omistaja omistaa osinkoja maksavan yrityksensä holding-yhtiön kautta, hänen osinkonsa eivät ole yleensä hänen verotettavaa tuloaan ennen kuin hän ottaa ne ulos holding-yhtiöstä joko sen maksamina osinkoina tai myymällä sen yhtiön ja siihen säilötyn omaisuuden käypään hintaan. Näitä holding-yhtiöihin varastoituja rahoja ei siten näy oheisen taulukon luvuissa.
Monet suuromistajat omistavat holding-yhtiönsä veroparatiiseissa ja kiertävät sillä tavalla suomalaiset verot.
Myyntivoitot ovat tapa rahastaa yhdellä kertaa yrityksistä niihin verottomasti kasattu omaisuus, ja itse asiassa yritysten keskeisin liiketoimintatapa on nykyisin myyntivoittojen maksimoiminen. Sellainen yritysomaisuuden rahaksimuutto on kasvattanut suomalaisen yhteiskunnan tuloeroja merkittävällä tavalla viimeisten 20 vuoden aikana ja tuottanut Suomeen uudet rikkaat.
Pääomatulot menevät vain pienelle osalle väestöä. Vuosittain luonnollisten henkilöiden kaikista osinkotuloista on noin 10 000 kanssaihmistämme saanut 40–50 prosenttia ja myyntivoitoista vähintään 40 prosenttia. Aivan viime vuosilta ei tätä rahojen keskittymistä kuitenkaan enää voi laskea tilastoista, mutta hyvin pienestä edunsaajajoukosta tässä kaikessa on kysymys.
”Verokanta on nolla”
Esko Ahon hallitus ajoi isolla jyrällä nelisen vuotta aikaisemmin tehdyn Erkki Liikasen ”verotuksen kevenemisenä” markkinoidun uudistuksen ylitse. Iiro Viinanen neuvoi eduskuntaa olemaan nousematta barrikadeille väittämään, että hallitus suosii omistavaa luokkaa ja hyysää ”kuponginleikkaajia, vuokrakiskureita, metsiä omistavia ökyisäntiä ja kapitalisteja”. Mutta juuri siitä tässä Ahon porvarihallituksen ”vuosisadan verouudistuksessa” oli perimmiltään kysymys.
Uudistuksen kova ydin oli se, että pääomatulojen verotus erotettiin ansiotulojen verotuksesta. Tätä erottelua ei aikaisemmin ollut ollut.
Veroguru Edward Andersson kirjoittaa: ”Pääomatuloverouudistuksessa tilanne muuttui ratkaisevasti.” ”Osingonsaaja saa osingon ilman lisäveroa, eli hänen oma verokantansa kotimaisista osingoista on 0.”
”Voitaisiin ajatella, että osinkotulon veroprosentiksi olisi voitu vahvistaa 0, jolloin hyvitysmenettelykään ei olisi tarpeen. Tällaista ratkaisua ei monista syistä kuitenkaan ole pidetty suotavana.” Hänen mielestään oli ”jo optisesti parempi”, että kaikki pääomatulot näyttivät olevan verolla, eikä ole vaikea arvata, mitä hän tarkoitti niillä ”monilla syillä”, jotka puhuivat osinkojen avointa nollaveroa vastaan. Kansalle ei pitänyt kertoa, että rikkaiden saamat osingot olivat verottomia.
Vuosina 1993–2004 kaikki luonnollisille henkilöille maksetut osingot olivat saajilleen täysin verottomia. Sen jälkeenkin osingot ovat olleet – ja ovat edelleen – osittain verovapaita.
Suurimmat osingot listaamattomista yhtiöistä
Osinkoja on ollut vuosina 1993–2012 jaossa lähes luonnollisille henkilöille 48 000 000 000 euroa. Se, että rahat on jaettu yhtiöistä niille, joille ne on jaettu, on elämää suomalaismetsissä, karhun naapurissa.
Kun poliittinen kiinnostus keskittyy nimenomaan pörssiyhtiöiden osinkoihin, joita saa paljon suurempi joukko kansalaisia kuin listaamattomien yritysten jakamaa rahaa, pitää huomata, että suurimman osan (yli 3/4) luonnollisten henkilöiden osingoista maksoivat listaamattomat yhtiöt. Ne eivät osingonjaostaan ja omistajiensa verovapaista tuloista isoa ääntä pidä.
Omaisuuden myynti- eli luovutusvoitot olivat käytännössä verovapaita vuoteen 1985 saakka. Sen jälkeen niitä on vähän veroteltu, mutta ei niin paljoa, että jokin omaisuus olisi siitä syystä jäänyt myymättä. Näitä aliverotettuja rahoja jaettiin kansantaloudesta kansalaisille vuosina 1993–2012 yhteensä runsaat 47 000 000 000 aliverotettua euroa plus hankintameno-olettamasta saadut verottomat bonukset, jotka lisäisivät summaa ehkä 30 prosenttia, jos ne olisivat tiedossa.
Tilastokeskuksen lukujen mukaan kaikkien suomalaisyhtiöiden maksamat osingot yhteenlaskettuna vuonna 1991 olivat 1,6 prosenttia kansantuotteesta (BKT) ja vuotta myöhemmin 0,9 prosenttia. Parikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 2011 vastaava osuus kansantuotteesta oli 10,5 prosenttia ja sitä seuraavana vuonna 10,4 prosenttia. Johtopäätös on, että osingot ovat selvästi kasvaneet suhteessa muuhun kansantalouteen.
Viikkolehdessä 12.9. julkaistussa taulukossa oli virhe: luonnollisten henkilöiden saamat myyntivoitot olivat siirtyneet työsuhdeoptioiden sarakkeeseen vuosilta 1991–1999. Julkaisemme ohessa taulukon oikeilla tiedoilla.
Lue aiheesta lisää sunnuntaina KU:n verkkolehdestä. Esko Seppänen kertoo miehestä, joka vaurastui 1 600 euroa minuutissa.
uutiskirje 
