Suomi on kesäkuussa tekemässä kaksi päätöstä, jotka murentavat entisestään sääntöperustaista kansainvälistä järjestelmää. Vielä kesäkuun aikana eduskunnan läpi halutaan ajaa esitys irtautumisesta henkilömiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta.
Esityksen läpimeno on täysin varmaa, sillä hallituspuolueiden lisäksi ainakin keskustan kansanedustajat kannattavat sitä. Todennäköisesti tukea tulee myös sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmästä.
Suomella on tietysti täysi oikeus irtautua Ottawan sopimuksesta, johon Suomi liittyi 2010-luvun alkupuolella. Sekin on selvää, että turvallisuustilanne on nyt tyystin toinen kuin silloin.
Yhtä selvää on myös se, että Suomen ja useamman muun itäisen Euroopan maan irtautuessa sopimuksesta, sen vaikutus heikkenee. Seuraavien maiden on paljon helpompaa perustella mahdollista irtautumistaan, kun esimerkkejä on olemassa.
Henkilömiinoja kannattavien sotilaiden näkökulmaa on helppo ymmärtää. Harva sotilas kieltäytyy, kun häneltä kysytään, haluatteko lisää pyssyjä. Tuskin muissakaan ministeriöissä kieltäydyttäisiin, jos heille tarjottaisiin lisää rahaa.
Paraneeko Suomen turvallisuustilanne, kun henkilömiinat otetaan jälleen käyttöön? Kyllä, venäläinen kenraali saattaa ajatella, että hyökkäyssodan käyminen Suomea vastaan vaikeutuu.
Mutta mitä Suomen ja muutaman muun länsimaisen maan irtautuminen Ottawan sopimuksesta tarkoittaa sääntöperustaiselle maailmanjärjestykselle? Siihen on jo vaikeampi vastata.
Väliaikaisesta tuli pysyvää
Kesäkuussa eduskunta tulee hyväksymään myös niin kutsutun käännytyslain jatkon. Se rikkoo Suomen allekirjoittamia kansainvälisiä sopimuksia, Suomen perustuslakia ja yleisiä ihmisoikeuksia. Se kertoo kaiken siitä, millaisen päätöksen poliitikot tekevät.
Käännytyslain hyväksymisessä ratkaisevassa asemassa ovat sosiaalidemokraatit. Heidän johtonsa on sanonut, että puolue kannattaa käännytyslain jatkamista vuoden 2026 loppuun asti.
Kuten vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ja 1. varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo viime viikolla totesivat, päätös tehdään hämmentävän hiljaisuuden keskellä. Julkinen keskustelu päätöksestä on ollut äärimmäisen vähäistä.
Suomi on tekemässä väliaikaisuudesta pysyvän. Itäraja on ollut kiinni puolitoista vuotta.
– Näinkö helposti turrumme?, Honkasalo kysyi tiedotteessa.
Vasemmistoliitto ja vihreät tulevat saamaan seurakseen muutaman demarikansanedustajan vastustamaan esitystä. Se ei riitä kaatamaan lakia – ikävä kyllä.
Puppugeneraattorin sanelemaa
KU kysyi tasavallan presidentti Alexander Stubbilta toukokuussa, miten Suomi voi puolustaa sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää ja samaan aikaan irtautua Ottawan sopimuksesta sekä hyväksyä käännytyslain kaltaisia esityksiä.
– Ulkopolitiikka ei koskaan ole täysin johdonmukaista. Se ei ole mustavalkoista, ja sehän on yksi syy, miksi käytämme tällä hetkellä arvopohjaista realismia Suomen ulkopolitiikan instrumenttina, Stubb vastasi.
Samaa ristiriitaa käsiteltiin myös viime vuoden lokakuussa, jolloin KU:ssa kirjoitettiin Suomen muuttuneesta ulkopoliittisesta linjasta. Suomi siis sanoo puolustavansa vahvaa sääntöpohjaista järjestelmää, mutta rikkoo samalla järjestelmään pohjautuvia kansainvälisiä sopimuksia.
– Onko sitten etevälle ulkopolitiikan hoitajalle täydellinen johdonmukaisuus paras hyve. Moni tämän alan perinteinen ajattelija sanoo, ettei ole vaan siinä pitää luovia, tiivisti maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.
Teivainen myös huomautti, että koko fraasi ”Sääntöperustainen kansainvälinen järjestelmä” ui suomalaiseen ulkopoliittiseen puheeseen nykyaikaan sopivalla tavalla.
– Se tuli ulkopolitiikan puheeseen paikoitellen vähän samantyyppisen puppugeneraattorin kautta kuin aikoinaan Helsingin yliopistoon tuli puhe johtajuudesta. Joka ikisessä lauseessa tuli korostaa, että tavoittelemme hyvää johtajuutta.
–Ulkopoliittiseen liturgiaan sääntöperustaisuus tuli vähän samalla tavalla. Yhtäkkiä se ilmestyi jostakin ja sitä piti toistella. Ja tässä sitä nyt ollaan.
lehti 