Ilmatieteen laitoksen mukaan on mahdollista, että tämä vuosi rikkoo uusia lämpötilaennätyksiä.
Yhdysvaltain kansallisen ilmakehä- ja merentutkimusjärjestön NOAAn mukaan syyskuussa maapallon keskilämpötila oli lämpimin, mitä syyskuussa on mitattu mittaushistorian aikana. Syyskuun keskimääräinen lämpötila oli noin 15,72 astetta, kun se keskimäärin 1900-luvulla oli 15,0 astetta. Lämpötilat olivat keskimääräistä korkeampia suurimmassa osassa maailmaa.
Tähän mennessä vain helmikuu ei ollut neljän lämpimimmän kuukauden joukossa. Touko-, kesä-, elo- ja syyskuu olivat mittaushistorian lämpimimmät. Tämän vuoden tammi-syyskuun välinen aika onkin yhdessä vuoden 1998 ollut lämpimin koskaan mitattu yhdeksän kuukautta.
Vuoden 1998 loppupuoliskolla globaalia keskiarvolämpötilaa viilensi La Nina -ilmiö, kun taas kuluvan vuoden lopulle ennustetaan lämpötiloja kohottavan El Ninon alkamista.
Suomessa toiseksi lämpimintä
Myös Suomessa kuluvasta vuodesta voi tulla mittaushistorian lämpimin. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan tammikuu-syyskuun välisen jakson keskilämpötila oli Suomessa 5,6 astetta. Tällä hetkellä kuluva vuosi on toisella sijalla vuodesta 1900 alkaen tarkasteltaessa. Tätä lämpimämpää on ollut vain vuonna 1989.
Koko vuoden keskilämpötilassa ykkössijalla on vuosi 1938, kakkosena 1989 ja jaetulla kolmannella sijalla vuodet 2011 sekä 2000.
Marras- ja joulukuun tulisi olla noin kolme-neljä astetta tavanomaista lämpimämpiä, jotta kuluvasta vuodesta tulisi lämpimin vuodesta 1900 alkaen tarkasteltuna.
– Tilastojen valossa on vielä täysin mahdollista, että kuluvasta vuodesta tulisi Suomen mittaushistorian lämpimin. Se vaatii sen, että lauhaa ilmaa virtaa lännestä loppuvuoden ajan, laskee Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen.