Rauhanjärjestö Sadankomitean vuoden 2014 rauhanpalkinnon saa Suomen EAPPI-ohjelma ja sen toimijat tunnustuksena pitkäjänteisestä väkivallattomasta ja puolueettomasta rauhantyöstä Lähi-idässä.
Kirkon Ulkomaanavun koordinoima EAPPI-ohjelma lähettää Suomesta vuosittain 12–14 vapaaehtoista tarkkailijaa seuraamaan Länsirannan ja itä-Jerusalemin ihmisoikeustilannetta ja raportoimaan siitä. Tarkkailijat tukevat paikallista siviiliväestöä niissä tavallisen arjen tehtävissä, joita miehitys vaikeuttaa. Heidän tehtävänään on edistää ihmisoikeuksien ja kansainvälisen humanitaarisen lain kunnioittamista ja osoittaa solidaarisuutta palestiinalaisille ja israelilaisille rauhanaktivisteille.
Palkinto luovutetaan Sadankomitean, taiteilijayhdistys Kiilan ja Suomen PENin yhteisessä itsenäisyyspäivän matineassa Cafe Mascotissa itsenäisyyspäivänä. Palkinnon luovuttaa Sadankomitean puheenjohtaja Jan Koskimies.
– Viimeksi kesällä väkivaltaisuudet puhkesivat Israelin hyökätessä palestiinalaisalueille ja tuhot olivat valtaisat. EAPPI-ohjelman tarkkailijat tuovat läsnäolollaan turvaa paikallisille. Myös paikallisen rauhaomaisen kansalaisyhteiskunnan tukeminen on tärkeää, totesi Koskimies
Ihmisoikeusloukkaukset näkyviin
Länsirannalta kaksi kuukautta sitten palannut EAPPI-ihmisoikeustarkkailija Lea Pakkanen toteaa, että ohjelman tärkein tehtävä on kertoa näkemästään kotimaissaan, jotta tahtotila miehityksen lopettamiseksi kasvaisi.
– Arki Israelin miehittämillä palestiinalaisalueilla on sietämätöntä ja ihmisoikeusrikkomukset jokapäiväisiä. Oikeudenmukaisen rauhan aikaansaaminen vaatii kansainvälisen yhteisön tukea.
Sadankomitea on antanut rauhanpalkinnon vuosittain vuodesta 1978 alkaen. Aiemmin sen ovat saaneet muun muassa presidentti Tarja Halonen, Vapaa liikkuvuus -verkosto, Sovittelufoorumi ja Turun Mikaelin seurakunta.
Palkinto on keraamikkotaiteilija Miia Kallion teos Rauhanlaiva.