Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaosto kiirehtii tehokkaan katumisen säätämistä voimaan jo tänä vuonna. Tehokas katuminen kannustaa varansa ulkomaille sijoittaneita ilmoittamaan niistä verottajalle vapaaehtoisesti.
Ilmoittaminen toisi pankkisalaisuuden piirissä olevia ulkomaille sijoitettuja tuloja verotuksen piiriin. Puutteellisen tiedonsaannin tai pankkisalaisuuden vuoksi tulot ovat olleet aikaisemmin verottajan ulottumattomissa.
Tärkein kannustin ilmoittaa verotettavat tulot on tehokasta katumista koskevan säännöstön antama suoja. Katuja välttyy rikossyytteiltä. Sen sijaan tuloa verotetaan ja verovelvollinen voi joutua maksamaan viivästyskorkoa ja veronkorotusta.
Onnistuminen edellyttää tiukkaa valvontaa
Ruotsissa vastaava malli on käytössä. Ruotsissa oma-aloitteinen tulojen ilmoittaminen poistaa myös rikossyytteen lisäksi veronkorotuksen. Ruotsissa arvioidaan vuosina 2010 – 2013 olleen noin 4 200 oikaisupyyntöä. Veroja kertyi noin 150 miljoonaa euroa.
Taannoin valmistuneen Harmaan talouden torjunta -raportin mukaan Ruotsissa saavutetut tulokset perustuvat veroparatiisien tehokkaaseen valvontaan ja tosiasiallisen kiinnijoutumisriskin kasvamiseen. Lisäksi on tiedotettu aktiivisesti.
Kiire saada varoja verotuksen piiriin
Eduskunnassa tuli kiire saada aikaan muutos. Pankkisalaisuus ei enää takaa perinteistä suojaa. Korkean pankkisalaisuuden maat ovat joutuneet luovuttamaan asiakastietojaan verottajalle. Riski ulkomailla olevien varojen siirtämiseen entistä tiukemmin salattuihin kohteisiin kasvaa.
Hallituksen harmaata taloutta hillitsevät lainsäädäntöhankkeet ovat edenneet heikosti. Hallitus on saanut aikaan vain vähän konkreettisesti mitattavia tuloksia.