Lähikuukausien työllisyyskehitys on ratkaisevaa kuluttajien luottamuksen, ostovoiman sekä palvelualojen kehityksen kannalta, todetaan Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n tiedotteessa. Sen teettämän suhdannekatsauksen mukaan palveluyritysten odotukset ovat toistaiseksi yhä vaisut, eikä näköpiirissä ole lähikuukausille kunnollista kasvua.
PALTAn ekonomisti Matti Paavosen mukaan kuluttajien ostovoiman ja kulutuksen kasvu on vielä äärimmäisen haurasta.
– Heikko työllisyystilanne kalvaa kuluttajien luottamusta siinä määrin, että vain kahden EU-maan kansalaisilla on tällä hetkellä suomalaisia synkemmät tulevaisuudenodotukset. Yksityinen kulutus kattaa 40 prosenttia Suomen kokonaiskysynnästä ja tuota kysyntäerää kaivataan nyt kipeästi.
Digitalisaatio antaa PALTAn toimitusjohtaja Riitta Varpen mukaan mahdollisuuden palvelujen kansainväliselle kasvulle.
– Julkisen hallinnon tulisi toimia digitaalisten palvelujen edelläkävijänä: hyödyntää niitä, olla kokeilualusta ja samalla referenssi. Näin voidaan synnyttää vientikelpoisia palveluinnovaatioita.