Kuukausia jatkuneet erimielisyydet Finnwatchin ja maailman johtavan palmuöljysertifioinnin RSPO:n välillä ovat Finnwatchin mukaan yhden askeleen lähempänä ratkaisua. Torstaina julkistetussa lausunnossa ja raportissa RSPO vahvistaa Neste Oilin alihankkijan tiloilta löytyneen laittoman alhaisia palkkoja.
Finnwatch raportoi liian alhaisista palkoista jo syyskuussa 2014, mutta RSPO on ennen tätä päivää kiistänyt laittomuudet sertifioimillaan IOI Groupiin kuuluvilla palmuöljytiloilla. Finnwatch arvosteli RSPO:ta puutteellisista auditoinneista viimeksi maaliskuussa julkaistussa seurantaraportissaan.
RSPO:lle lisäauditointeja toteuttanut British Standards Institution BSI tuo torstaina julkaistussa raportissaan esiin useita ongelmia IOI Groupin palkkojen lainmukaisuudessa.
BSI:n palkkoja koskevat löydökset ovat linjassa Finnwatchin syyskuussa 2014 julkistaman raportin kanssa. Tuolloin Finnwatch kertoi, että palmuöljyplantaaseilla työntekijöiden palkka muodostuu kiinteän kuukausipalkan sijaan usein erilaisista suoritepalkkioista. Työntekijät saavat palkkaa esimerkiksi keräämiensä palmuhedelmäterttujen lukumäärän ja painon keskiarvon mukaan. Suoritepohjainen palkka antaa työnantajalle mahdollisuuden maksaa laillisen minimipalkan alittavaa peruspalkkaa esimerkiksi silloin, kun sato jää huonoksi.
”Korvaus maksettava koron kera”
Finnwatch kiittää BSI:tä palkkaan liittyvien ongelmien yksityiskohtaisesta selvittämisestä ja vaatii toimenpiteitä IOI Groupilta.
– IOI:n tulee nyt toimia vastuullisesti ja maksaa Malesian hallituksen linjauksen vastaisesta koeajasta, siihen liittyvästä liian alhaisesta vuosilomapalkasta ja muista syistä maksamatta jääneistä palkoista siirtotyöntekijöille taannehtivasti asianmukainen korvaus koron kera, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala vaatii.
IOI kertoo maksaneensa puuttuneita palkkoja takaisin jo yhdellä Finnwatchin tutkimalla tilalla, Pamol Barat Estatella. Finnwatch vaatii maksamattomia palkkoja takaisin kaikille alipalkkauksesta kärsineille IOI:n työntekijöille.
BSI:n raportissa nostetaan esiin myös mahdollisuus valittaa IOI:n palkoista paikallisille viranomaisille. Finnwatch kannustaa IOI:ta ilmoittamaan palkkauskäytännöistään itse Malesian viranomaisille ja toivoo yritykseltä palmuöljyä ostavia Neste Oilia ja Paulig-konsernia esittämään saman toiveen alihankkijalleen.
Palmuöljyä ruuassa ja kosmetiikassa
RSPO sertifioi 18 prosenttia kaikesta maailman palmuöljystä. Finnwatch pitää RSPO:n tänään julkaistua lausuntoa ja lisäselvitystä erittäin tervetulleena ja toivoo auditointien laadun paranevan kaikilla RSPO:n sertifioimilla tiloilla.
– Mikäli RSPO:n normaaleissa auditoinneissa puututaan jatkossa tehokkaammin työelämän oikeuksien loukkauksiin, voidaan vaikuttaa positiivisesti tuhansien haavoittuvassa asemassa olevien työntekijöiden elämään, Vartiala toteaa.
Lähes kaikki palmuöljyn vastuullisuuteen huomiota kiinnittäneet suomalaisyritykset käyttävät vastuullisuusvalvonnassa hyväkseen RSPO:ta.
Palmuöljyä on arviolta joka toisessa pakatussa ruokatuotteessa ja noin 70 prosenttia kaikesta kosmetiikasta sisältää palmuöljyä. Palmuöljystä valmistetaan myös liikenteen polttoaineita.