Pääministeri Juha Sipilä sanoi tiistaina eduskunnassa, että yhteiskuntasopimuksen kirittämiseksi tehty leikkauslista on reilu, koska se on julkistettu etukäteen. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kysyi keskiviikkona Facebookissa, että silläkö reiluus mitataan.
Hän vertaili mahdollisen sopimuksen antia työntekijöille ja työnantajille.
Työntekijöille tarjotaan palkkojen leikkaamista ja työaikojen pidentämistä tai vaihtoehtoisesti työttömyysturvan, opintotuen ja lapsilisien leikkaamista.
”Mistä työnantajat neuvottelevat? Jos listalla olisi esim. pääoma- ja osinkoverotuksen kiristämistä, harmaan rikollisen talouden kuriin laittamista, nollatuntisopimusten kieltämistä, vuokratyöntekijöiden aseman parantamista ja irtisanomissuojan vahvistamista, olisi myös työnantajien suuntaan asioita pöydällä. Nyt ei ole käytännössä mitään.”
Arhinmäki jatkoi työ- ja oikeusministeri Jari Lindströminkin huomanneen asetelman epätasapainon, mutta EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies laittoi ”sooloilun” heti kuriin.
Hallituksen henkeä työntekijöitä kohtaan kuvaa Arhinmäen mielestä keskustan eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtajan Markus Lohen puheenvuoro täysistunnossa keskiviikkona: ”Työelämässä olevilla ei ole ahdinkoa.”