Suomen ulkopoliittinen osaaminen on miesten käsissä, jos eduskunnan ulkopolitiikkaa koskevasta ajankohtaiskeskustelusta voi mitään päätellä. Ajankohtaiskeskustelun aloitti pääministeri Juha Sipilä. Häntä seurasi ulkoministeri Timo Soini (ps.) ja sitten ääneen pääsi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Kaikkosen jälkeen tulivat ryhmäpuhujat: keskustan Seppo Kääriäinen, perussuomalaisten Tom Packalen, SDP:n Erkki Tuomioja, vihreiden Pekka Haavisto, vasemmiston Paavo Arhinmäki, ruotsalaisen eduskuntaryhmän Stefan Wallin ja kristillisdemokraattien Peter Östman.
Sitten puhuivat keskustan Matti Vanhanen, Packalen uudelleen, kokoomuksen Pertti Salolainen, uudelleen Tuomioja, Haavisto, Arhinmäki, Wallin ja Östman.
Tämän jälkeen puheenvuoro annettiin ulkoasianvaliokunnan jäsenille ja heistä aloitti Antti Rinne (sd.). Ja sitten hups! 22. puheenvuorossa ääneen pääsi ensimmäinen nainen, perussuomalaisten Veera Ruoho, joka urheasti luki paperista, mitä hänen nigerialainen ystävänsä oli hänelle kirjoittanut.
Tässä vaiheessa naiset muutenkin alkoivat päästä ääneen. 30 joukossa oli jo viisi muutakin naista.
Naisen ääntä kuultiin myös siksi, että puhetta johti toinen varapuhemies Paula Risikko (kok.).